Teologian lisensiaatti Harri Koskelan väitöstutkimus perustuu lapsensa menettäneiden vanhempien lähettämään kirjeaineistoon, jossa vanhemmat kertovat kokemuksistaan. Koskelalla on myös omakohtainen kokemus lapsen menetyksestä. Tutkimuksen mukaan lapsen kuolemalla on kokonaisvaltainen merkitys vanhemman hengellisen, henkisen ja sosiaalisen elämän uudelleenmuotoutumisessa. Myös jumalasuhteessa voi tapahtua muutoksia.
Monet vanhemmat asettivat ajatuksissaan Jumalan vastuuseen lapsensa kuolemasta. Sen vuoksi heillä esiintyi kielteisiä tunteita ja asenteita Jumalaa kohtaan.
Koskela havaitsi, että lapsen kuolemalla on merkittävä vaikutus myös vanhempien identiteettiin. Monet vanhemmat jakoivat elämänsä kahteen jaksoon – aikaan ennen ja jälkeen menetyksen.
Tutkimuksen mukaan useilla vanhemmilla ilmeni kuolemanjälkeistä elämää koskevia uskomuksia. Toistuvasti ajateltiin, että kuollut lapsi on päässyt taivaaseen. Jälleennäkemisen toivo koettiin lohduttavana. Koskela arvioikin, että vanhemman kiintymyssuhde ei katkea lapsen kuolemaan vaan jatkuu muuttuneena.
Merkittävä asia selviytymisprosessissa oli tarkoituksen ja merkityksen etsiminen lapsen menetykselle.
Selviytymistä edistävinä avun lähteinä vanhemmat mainitsivat uskonnonharjoittamisen sekä perheenjäsenten ja sukulaisten tuen. Osa vanhemmista oli kokenut Jumalan olevan epäoikeudenmukainen heitä kohtaan. Toisaalta monet vanhemmat turvautuivat Jumalaan surunsa keskellä. Yksi selviytymistä edistävä asia oli uuden lapsen syntymä.
Koskelan käytännöllisen teologian alaan kuuluva pastoraalipsykologinen väitöskirja ”Lapseni elää aina sydämessäni! Lapsen menetyksen merkitys vanhemman spiritualiteetin muotoutumisessa” tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella 24.9. klo 12.
