Kirjoittanut
Rauhan saavuttamisen edessä on monia lukkoja kuten se, että monissa arabimaissa lakia tulkitaan islamilaisen sharia-lain mukaan eikä juutalaista kansaa haluta hyväksyä.
Valtiotieteiden tohtori Jouko Jääskeläinen on kirjoittanut tänä vuonna julkaistun kirjan Rauha ja Lähi-itä: näkökulmia perustuslakeihin ja arvoihin (Sallux ECPM Foundation ja Ajatushautomo Kompassi ry). Jääskeläistä haastatteli Seurakuntalaisen päätoimittaja Sari Savela Viikon seurakuntalainen -podcastissa Radio Deissä.
Jääskeläisen mukaan Lähi-idän kriisin taustalla vaikuttaa erilaisten arvojen konflikti.
– Arvothan tietysti tarkoittavat myös käyttäytymistapoja. Arvot ovat tällainen selitetty, kirjoitettu muoto käyttäytymistavoille, hän sanoo.
– Ja tietysti siellä on monta juonnetta. Yksi juonne on perinteinen nationalistinen juonne: islam-taustaiset, arabitaustaiset valtiot ovat aikanaan vapautuneet siirtomaavaiheesta ja -vallasta ja halunneet itsenäisyyttä. Niille on jaettu alueita. Samoin tietysti Israelille on ollut tärkeää oma maa ihan tällaisena maallisena asiana, nationalismin ’meidän oma maamme’ -ajattelun mukaan, Jääskeläinen kertoo.
Myös uskonto on tärkeä arvovaikuttaja molemmille osapuolille, vaikka periaatteessa Israel perustettiinkin maalliseksi valtioksi vuonna 1948. Myös kansainväliseen vallankäyttöön ja valtapyrkimyksiin kytkeytyneillä sotilaspoliittisilla asetelmilla on omat vaikutuksensa.
Jääskeläinen tarkastelee kirjassaan miten perustuslaki ja sen taustalla olevat arvot voivat vaikuttaa mahdollisuuksiin solmia rauha.
– Sovelsin siinä seitsemän tärkeän asian mallia: mitkä asiat tekisivät yhteiskunnan hyväksi toteutuessaan. Niitä ovat terve luontosuhde, rauhantilan tavoittelu, talouden moraali, yksilön moraali, joustavat instituutiot, sananvapaus, ja ajatus siitä, miten hyvä kehitys saadaan aikaan. Sitten peilasin, miten perustuslait toisaalta edistävät näitä kuutta hyvää asiaa tai tavoitetta ja missä määrin niissä on tavoitteita, jotka suorastaan estävät rauhan sopimista – ovat ikään kuin tällaisia lukkoja, joita on jokseenkin vaikeaa murtaa, Jääskeläinen selittää.
Israelin ja arabimaiden kehitys eri suuntiin
Israel julistautui itsenäiseksi vuonna 1948. Jääskeläisen mukaan Israelin ensimmäinen pääministeri David Ben-Gurion huolehti siitä, että itsenäisyysjulistuksessa huomioitiin uskonnollinen perintö. Julistuksessa lähdettiin siitä, että vapautta ja edistystä toteutetaan Israelin profeettojen todistuksen mukaan.
– Israelin profeetoillahan on hienoja tekstejä rauhasta, luomakunnasta ja sovusta. Hehän [itsenäisyysjulistuksen laatijat] myöskin ajattelivat, että kun tämä heidän edistyksensä, joka oli sekoitus maallista maltillista työväenliikettä, juutalaisuutta ja muitakin tuon ajan poliittisia ideologioita, tulee tänne Lähi-itään niin kaikki siirtomaavalta-ajasta vapautumassa olevat tai vapautuneet arabimaat myöskin ymmärtävät ja lähtevät tähän kehitykseen mukaan ja yhdessä menemme sitten hyvällä kehityksellä eteenpäin, Jääskeläinen kuvailee.
Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
– Varsinkin jos ajattelee 1950-lukua niin kyllähän siellä sosialismi vaikutti arabinationalismin rinnalla ja on ollut erilaisia muitakin arabinationalismin korostuksia. Se todellinen ongelma, mikä sieltä löytyy varsin monen maan perustuslaista ja myöskin näistä [terroristi] järjestöistä on se, että perimmiltään arvot sidotaan kuitenkin aina islamilaisen sharia-lain tulkintaan.
Haasteena lain tulkinta islamin mukaan
Arabimaiden ulkoministeriöt antoivat 1990-luvun alussa yhteisen julistuksen islamilaisista ihmisoikeuksista, sillä he eivät halunneet sitoutua YK:n vuoden 1948 ihmisoikeusjulistukseen.
– Siinä on merkillepantavaa tavattoman hyvät tavoitteet, joista länsimaissa monet voidaan hyväksyä. Mutta sitten on se takaportti tai sanoisinko lukko, että nämä sitten kuitenkin tulkitaan islamilaisen lain mukaan, Jääskeläinen sanoo.
Perustuslain perustehtävä on suojella yksilöä valtiovallan väärää käyttäytymistä vastaan. Länsimaissa kehitys on kulkenut siihen suuntaan, että yksilön vapaus on korostunut.
Uskonnon rooli ja merkitys ovat kasvaneet monissa arabimaissa viime vuosikymmeninä.
– Nykyään usein sanotaan, että tämä tai tuo asia on ihmisoikeuskysymys, Jääskeläinen kuvaa.
Esimerkiksi Iranissa kehitys on kulkenut toiseen suuntaan. Siellä ei käytännössä toteudu uskonnon- eikä sananvapaus. Hallintoa ei saa arvostella ja kaikki lakiehdotukset käydään läpi islamilaisen lain kautta. Uskonnon rooli ja merkitys ovat kasvaneet monissa arabimaissa viime vuosikymmeninä.
– Kun ei ole uskonnon- ja sananvapautta niin hallinto vinoutuu eikä synny parlamentarismia, jossa aidosti keskustellaan yhteiskunnan ongelmista ja lähdetään korjaamaan niitä, Jääskeläinen sanoo.
Israelin valtiota ei hyväksytä
Israelin valtio on Lähi-idässä ahtaammalla kuin usein lännessä ajatellaan. Se olemassaoloa eivät kaikki hyväksy.
– Sionistinen entiteetti – toisin sanoen Israel – on mahdoton ajatus. Siinä kohdassa ei voida sopuilla. He eivät kuulu tänne, Jääskeläinen kuvailee. Tätä ajatusmaailmaa tukevat esimerkiksi Hamasin, Hizbollahin ja Iranin tuottamat materiaalit.
– Se nähdään myös tämmöisenä kokonaisuutena joissakin PLO:n varhaisissa kannanotoissa, että kirjan kansana juutalaiset voidaan muualla hyväksyä, mutta ei Palestiinassa tai Israelissa, hän jatkaa.
– Aina sillä ei ole ollut ikäviä seurauksia, mutta aivan liian usein ja aivan liian pahalla tavalla sillä on ollut kuten olemme nähneet tässä aivan viime aikoina, Jääskeläinen sanoo.
Rauhanneuvottelut hankalia
Rauhanneuvottelujen käymisen yksi vaikeus liittyy siihen, että periaatteellinen asennoituminen juutalaisuuteen ja juutalaiseen kansaan on kielteinen.
– Se on kyllä todella vaikea asetelma ja sitä ei ole täällä lännessä aina ymmärretty. On ajateltu, että pitäisi pystyä neuvottelemaan. Käytetään myös tätä tärkeää ilmaisua, että jokainen kriisi on ratkaistavissa, ja että ne ovat tahdon asioita, Jääskeläinen sanoo.
– Kyllä ne ihmisen kyvyt ja tahto ovat myöskin rajoitettuja. Täysi vastuu meillä on kaikesta pahasta minkä me teemme, mutta se on tosiasia, että tahtoa meillä olisi mutta ei aina voimaa – valitettavasti.
– Kyllähän se todellisuudeksi jää, että todelliseen rauhaan ei voi uskoa oikein muuten kuin Miikan kirjan ja Jesajan kirjan ajatuksin, että kun rauhanruhtinas Jeesus palaa, niin hän on se, joka takoo miekat auroiksi ja tekee rauhan. Hän on se luotettava rauhanruhtinas, johon kaikki voivat turvautua.
