Kirjoittanut
Mulkahaisen veikeät karhukuvat ihastuttavat niin Suomessa kuin maailmalla. Palkitun luontokuvaajan tarina ei olekaan suomalaisittain ihan tavanomainen.
Valtteri Mulkahaisen juuret ovat Virtasalmella, josta suku siirtyi 1600-luvulla Inkerin maalle. Hän itse syntyi Pietarin lähellä Taurukylällä. – Olen siis inkerinsuomalainen, mutta elänyt Suomessa jo 30 vuotta. Neuvostoliitossa meillä oli vahva suomalaisuuden tunne. Ja olimme siitä ylpeitä.
Uskovan pojan haasteita
Mulkahaisen vanhemmat olivat luterilaisia kristittyjä.
– Jumala on ollut elämässäni aina läsnä. Kotona pidettiin seuroja ja kuunneltiin jumalanpalveluksia Suomen radiosta. Ja kun oma kirkko avattiin, käytiin siellä.
Nuorena hän oli kova hiihtämään ja voittikin 17-vuotiaana entisen Neuvostoliiton mestaruuden. Uskovaisena eläminen ei ollut kuitenkaan helppoa, pilkka ja arvomaailmojen erot tulivat tutuiksi.
– Kerran eräs valmentaja sanoi, että kun en kuulunut nuorisoliitoon, en pääse minnekään. Kristityssä perheessämme oli kuitenkin selvää, ettei tällaisiin liitytty.
Mulkahaiselle tarjottiin harjoittelun tueksi erinäisiä lääkkeitä, mutta isä ei pitänyt siitä suunnasta, mihin poikaa oltiin viemässä, joten kilpahiihto sai jäädä.
Urheilullinen nuorimies opiskeli Pietarin Urheiluakatemiassa liikunnanopettajaksi ja valmentajaksi. Hän ehti toimia Neuvostoliitossa alan töissä kolme vuotta.
Maailman ihanin tyttö
Suomeen Mulkahainen muutti vuonna 1989. Myös hänen vanhempansa ja siskonsa saapuivat maahan paluumuuttajina samoihin aikoihin.
– Ensimmäinen asia, mikä tuntui uskomattomalta, oli puhtaus. Ja ensimmäinen kerta suomalaisessa kaupassa oli minulle shokki. Neuvostoliitossa ei kaupoissa ollut mitään, mutta Suomessa tavaroiden määrä veti sanattomaksi.
Muuton tärkeimmäksi syyksi paljastuu ”maailman ihanin tyttö”, jonka Mulkahainen oli tavannut vuotta aiemmin Askel-lehden ilmoituksen kautta.
En ole päivääkään ollut pettynyt, ja yhdessä ollaan oltu Anjan kanssa jo 30 vuotta!
– En ole päivääkään ollut pettynyt, ja yhdessä ollaan oltu Anjan kanssa jo 30 vuotta!
Pariskunta asettui Hollolaan, sillä siellä päin asui paljon tuttuja, ja vaimo sai työpaikan paikallisesta apteekista.
– Minulla meni muutama vuosi, kun suoritin lisäopintoja ja kävin työharjoittelussa, sen jälkeen siirryimme Kainuuseen.
Vuonna 1995 he muuttivat Sotkamoon, jossa perhe kasvoi kahdella pojalla. Mulkahainen aloitti siellä työt urheilulukion liikunnanopettajana ja ampumahiihtovalmentajana.
– Tiesin hyvin, mitä kannattaa tehdä – ja ilman dopingia. Viimeisinä vuosina valmensin nuorten tyttöjen maajoukkuetta. He pärjäsivätkin hyvin ja voittivat kolme mitalia nuorten MM- ja Euroopan mestaruuskisoista.
Tanssivat karhut laukaisivat potin
Kuvaamisesta Mulkahainen innostui noin 10 vuotta sitten, kun piti saada tekemistä loma-ajalle ja kaapista löytyi pokkarikamera.
Aluksi hän kuvasi paljon Sotkamon kauniita auringonlaskuja, mutta ihastui sitten karhukuvaukseen, erityisesti vekkuleihin pentuihin.
– Kun ensimmäistä kertaa lähdin yökojulle kuvaamaan, kameraan tallentui heti täysosuma eli tanssivat karhut, josta tuli julkisuutta ja menestystä. Yllättäen Mulkahainen sai mesikämmenkuvistaan tarjouksia Iso-Britanniasta. Ja lopulta juttu levisi Yhdysvaltoihin saakka, kun tunnettu Daily News -lehti julkaisi otoksia. Hän on myös saanut tunnustusta jo pariin otteeseen kansainvälisessä Comedy Wildlife Photography Awards -kilpailussa, jossa palkitaan hauskoja luontokuvia.
– Mukavalta tuntuu, kun tulee julkisuutta. Mutta tiedän, kenelle pitää olla kiitollinen, sillä Jumalalta tulevat kaikki lahjat. Ja hänelle olen kiitollinen myös ihanasta perheestä, vaimosta ja lapsista.
Palkittu kuvaaja haluaa myös laittaa hyvän kiertämään. Hän onkin esimerkiksi lahjoittanut otoksiaan Radio Dein ystäväkalenteriin ja postikortteihin.
Kuvauskohteista valokuvaajan kestosuosikkeja ovat pienet lapsoset ja karhut.
– Kaikki eläimet ovat Jumalan luomia, ja pikkukarhut telmivät kuin lapset hiekkalaatikolla. Joskus ne painivat ja leikkivät, toisinaan tappelevat.
Karhunpoikaset voivat olla tosi uteliaita, ne tulevat raapimaan kuvauskojun seiniä ja ikkunoita.
Kuvaaja on oppinut ennakoimaan tilanteita, ja kamera käy jo hyvissä ajoin.
– Karhunpoikaset voivat olla tosi uteliaita, ne tulevat raapimaan kuvauskojun seiniä ja ikkunoita. Vaimoni totesi kerran, että se tuli pyytämään kuvauskorvauksia.
Mulkahainen on kiitollinen siitä, ettei vaaratilanteita ole syntynyt, vaikka paikalla on emoja ja pentuja.
– Valokuvaus on tosi hyvä harrastus, ja minulle se on hyvä henkireikä. Kun otan töiden jälkeen kameran ja lähden metsään, takaisin tulee ihan eri mies.
Valtteri Mulkahaisen kuvia löytyy Radio Dein ystäväkalenterista. Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Radio Dein ystävien Aalloilla-lehdessä.
Teksti: Johanna Reinikainen
