Kirjoittanut
Kirkkohallituksen julkaisemassa oppaassa vammaisuutta pyritään lähestymään muun muassa käytännön harjoitusten, raamatunkohtien, tapauskertomusten ja vammaisuuden teologian kautta.
”Meillä jokaisella on oma tarinamme kerrottavana, mutta hyvin usein kehitysvammaisten tai muuten normaaliuden normista poikkeavien ihmisten tarina jää kertomatta ja kuulematta”, uudessa oppaassa todetaan.
Erilaiset. Rippikoulumateriaali vammaisuudesta, lähimmäisyydestä ja ihmisarvosta pohjautuu Erilaiset-taideprojektiin, jonka tekijät ovat toimittaja ja kirjailija Eveliina Talvitie sekä valokuvaaja ja kuvataiteilija Jyri Pitkänen. He kiersivät eri puolilla maailmaa ja tutustuivat 50 perheeseen, jossa on kehitysvammainen lapsi. Tarkoituksena oli tuoda esiin eroja ja yhtäläisyyksiä näiden perheiden kokemuksissa. Projektista syntyi kirja Erilaiset, johon rippikoulumateriaali perustuu. Julkaisun on toimittanut teologian tohtori Heli Pruuki.
Vammaiset kokevat paljon syrjintää
Julkaisussa todetaan, että maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaan vammaiset ovat maailman suurin vähemmistö: jopa 15 prosentilla ihmisistä on jokin vamma. Oppaan mukaan vammaisuuden käsitteleminen nuorten kanssa on siksi tärkeää, että jokainen ihminen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miten vammainen kokee itsensä. Kokemukseen omasta vammaisuudesta vaikuttavat niin yksittäisten ihmisten kuin yhteiskunnan ja yhteisöjenkin suhtautuminen vammaisuuteen.
Vammaisuuden käsite on moniselitteinen, sillä vammaiset eivät ole joukko samanlaisia ihmisiä vaan jokainen on uniikki yksilö. Kuitenkin vammaisia voidaan tarkastella sosiaalisena ryhmänä yhteisen historian ja sosiaalisen aseman vuoksi.
”Vammaisuuden historia on usein syrjinnän historiaa”, oppaassa sanotaan. Julkaisussa on esitetty psykologian tohtori ja pappi Katri Suhosen näkemyksiä vammaisuuden teologiasta. Hän on kuvannut vammaisten olleen ”köyhistä köyhimpiä ja vähäisistä vähäisimpiä”.
”Syrjintään on kuulunut kieltäminen, eristäminen, unohtaminen, väkivalta, hyväksikäyttö, pakkohoidot, eugeniikka, lisääntymisen estäminen ja jopa surmaaminen tai eutanasia.” Lisäksi nostetaan esiin, että syrjiminen voi alkaa jo ennen syntymää, sillä – toisin kuin muiden ominaisuuksien – kehitysvamman perusteella on mahdollista tehdä abortti.
Suomessa vammaiset ovat yhä nykyäänkin yksi syrjityimmistä ihmisryhmistä eivätkä heidän ihmisoikeutensa käytännössä toteudu. Suomessa ei ole tarpeeksi tahtoa muuttaa tai purkaa syrjimistä edesauttavia rakenteita.
Vammainenkin Jumalan kuva
Oppaan mukaan ihmisen kuva Jumalasta määrittää sen, miten tai millaisena ihminen nähdään. Ihmiskäsitys puolestaan vaikuttaa siihen, mitä vammaisuudesta ajatellaan. Jumala ei luodessaan tehnyt ”erilaatuisia” ihmisiä tai luokitellut heitä. Siksi kukaan ihminen ei ole enemmän tai vähemmän Jumalan kuva verrattuna johonkin toiseen.
Kristillinen ihmiskäsitys voi julkaisun mukaan konkretisoitua kun sitä tarkastellaan suhteessa vammaisuuteen. Sen mukaisesti jokaiselle ihmiselle kuuluu kertakaikkinen ihmisarvo: jokainen on Jumalan luoma ihme olivatpa hänen ominaisuutensa mitkä tahansa. Vammaisuuden teologiaan kuuluu myös näkemys siitä, että vammaiset ihmiset ovat itsessään Jumalan vahvoja todistajia.
”Jumala itse on syvällä sisällä vammaisuudessa fyysisen vamman ja sosiaalisen syrjinnän vuoksi. Etenkin syvän vammaisuuden voi nähdä vertaukseksi kaikkien ihmisten tilasta: me jokainen välttämättä tarvitsemme Jumalaa ja toisiamme, kukaan ei pärjää yksin.”
Vammaisten tulisi siis olla marginaalin sijasta seurakunnan keskellä, sillä ”seurakunta on heikkojen” ja jumalasuhde tarkoittaa yhteyttä yhteiskunnan sorrettuihin.
Materiaalissa siteerataan myös teologian tohtori Sakari Häkkistä:
”Elämän arvo ei ole siinä, mitä joku tekee tai saa aikaan. Elämä on arvokasta itsessään.”
”Kirkkoa on Paavalista lähtien verrattu ihmisruumiiseen. Kaikkine puutteineen ja kärsimyksineen kirkkoa kuvaa parhaiten kuva vammaisesta ihmisestä.”
Tarkoitus lisätä nuorten ymmärrystä
Julkaisun mukaan vammaisuuden käsitteleminen osana rippikoulua voi lisätä ymmärrystä ja empatiaa erilaisten ihmisten kohtaamiseen ja rohkaista vuorovaikutukseen heidän kanssaan.
”Tärkeää on korostaa, että vamma ei määrittele ihmisen koko persoonallisuutta. Vammaisuus ei ole jotain kaukaista ja oman yhteisömme ulkopuolista silloinkaan, jos emme tällä hetkellä tunne ketään vammaista ihmistä.”
Vammaisuus on yksi inhimillisen moninaisuuden ilmenemismuoto – ei jokin yksilön kielteinen ominaisuus. Kuitenkin vammainen ihminen saattaa kokea vahvasti jäävänsä vaille jostain, mitä muilla on tai mihin heillä on mahdollisuus.
Periaatteessa kuka tahansa voi milloin tahansa vammautua esimerkiksi sairastumalla tai joutumalla onnettomuuteen. Tärkeää on, että vammainen kokee yhdenvertaisuutta ja saa tarvitsemansa tuen omaan elämäntilanteeseensa.
Materiaalissa ohjeistetaan käsittelemään vammaisuutta rippikouluissa inklusiivisuuden ja yhdenvertaisuuden, empatian ja samaistumisen, Raamatun sekä käytännön toimien kautta. Viimeinen luku tarjoaa paljon käytännönharjoituksia.
Raamattuun sisältyvät ihmisarvoon tai vammaisuuteen liittyvät kohdat ovat keskeinen osa opetusta. Raamatussa on kuvauksia siitä, miten vammaisista huolehditaan, ja Jaakob voittaa jopa Jumalan painissa vammaisena (1. Moos. 32:23–33). Toisaalta Raamattuun sisältyy myös kuvauksia vammaisten leimaamisesta ja marginalisoinnista (2. Moos 21: 17–21). Opetusmateriaaliin on koottu myös muita Raamatunkohtia, joita voi käyttää apuna opetuksessa tai vaikkapa hartauksissa (esim. Joh. 9:1-3, Matt. 25:40, 2. Kor. 12:9 ja 4. Room. 12:4-5).
Tapauskertomuksia
Oppaaseen sisältyy 12 lapsen kertomus tai lyhyt kuvailu tämän elämäntodellisuudesta. Tapausten kautta haetaan ymmärrystä vammaisuudesta ja jokaisen tapauksen yhteydessä on kysymyksiä pohdittaviksi. Tapauskertomusten aluksi pohditaan, pitääkö normista poikkeavan sopeutua yhteiskuntaan vai yhteiskunnan erilaisuuteen? Tai voisiko erilaisuuksia kunnioittava käsitys ihmisarvosta olla jotain kaikille yhteistä erilaisista kulttuureista ja uskomuksista riippumatta?
Esimerkiksi kenialaisen Mary-Annin, 9 äiti kertoo:
”Kun Mary-Ann syntyi, häpesin häntä. Hän näytti oudolta, Tabitha tunnustaa.
Outoudet jatkuivat. Lapsi ei oppinut puhumaan ja kuolasi vielä silloinkin, kun ei enää olisi kuulunut.
Mary-Annin äiti on rohkea, koska puhuu häpeästä. Hän lienee siitä aikaa myöten vapautunut. Jos ei olisi, hän tuskin nostaisi aihetta esille. Nykyään kuolaamisellakaan ei ole väliä. Se on vain yksi ominaisuus tytön muiden ominaisuuksien joukossa.”
Tapauskertomukseen liittyen kysytään muun muassa:
” Mistä johtuu, että monet vanhemmat ovat aluksi tunteneet häpeää vammaisen lapsensa syntymän vuoksi? Miksi yhteisö saattaa yhä tuntea häpeää, vaikka vanhemmat hyväksyvät lapsen erityisyyden? Miten voisi vaikuttaa siihen, että vammaisen lapsen ei tarvitsisi tuntea häpeää itsestään?”
Yksi tarinoista kertoo suomalaisesta Juhasta, 8:
”Juhan mieliala vaihtelee taajaan. Kun huono olo ottaa vallan, alkaa tapahtua. Asunnossa ei juuri näy irrallisia esineitä missään. Välillä Juha sylkee. Ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, etteivät vanhemmat voi sille mitään. Toisaalta Juha on myös hyvin myönteinen ja sosiaalinen. Naapurustossa kaikki tuntevat hänet.”
Juhaan liittyen kysytään:
” Millainen käytös hyväksytään sosiaalisissa tilanteissa, joihin sinä osallistut? Millaisia ’sääntöjä’ on hyvälle ja sallitulle käytökselle? Mistä nämä ’rajoitukset’ ja ’säännöt’ tietää, jos niitä ei ole ääneen kerrottu?”
Venäläisestä Veronikasta, 12 kerrotaan:
”Veronika kiljahtelee rattaiden uumenissa, eläytyy musiikkiin, jota kuuluu puhelimesta, korvan juuresta.
Olga huolehtii tyttärestään ympärivuorokautisesti. Isä asuu Ukrainassa eikä enää nykyään tapaa lapsiaan. Kun Veronika syntyi, Olgakin asui Ukrainassa. Kun paljastui, että tytön tila ei ole parantuvaa laatua, isä oli sitä mieltä, että tytär sijoitetaan laitokseen. Äiti oli eri mieltä. Pariskunta erosi ja Olga muutti Veronikan ja vanhemman poikansa kanssa takaisin synnyinseudulleen.
Muutaman tunnin kävelyn jälkeen kaksikko palaa pieneen kotiinsa kaupungin keskustan laidalle. Kohta keittiöstä kuuluu mikron kilahdus. Veronika liikehtii jo levottomasti. Missä äiti on? Tuleeko hän koskaan takaisin. Olga palaa huoneeseen ja Veronikan kasvoille leviää hymy. Äiti. Ruokaa.”
”Mitä tarkoittaa ’Oikeus elämään’? Kenellä se on? Kuka siitä päättää? Onko ihmisen oikeudelle elää jonkinlaista hintarajaa? Kenen kuuluu maksaa esim. hoidon kulut? Onko jokaisella ihmisellä yhdenvertainen arvo? Mitä kristinusko opettaa tästä?”
