Norjassa meneillään oleva joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin oikeudenkäynti haastaa pohtimaan pahuuden syytä. Asiantuntijatkin ovat usein neuvottomia suuren pahuuden edessä.
– Pahuus ja tuhon voimat tuntuvat järjettömiltä asioilta ja pakottavat meidät etsimään selitystä. Kun inhimillistämme pahuuden kasvot, hälventää se perusturvallisuuttamme uhkaavaa vaaraa, sanoo vankilapastori Lauri Willner.
Willner on toiminut työssään muurien sisällä runsaat kolmetoista vuotta Riihimäen vankilassa.
Willner toteaa, että psykologisia syitä pahuuteen voi löytyäkin, mutta sen perusongelmaa nämä selitysmallit eivät oikeasti ratkaise.
– Perussyy pahuuteen on ihmisen syntiinlankeemus. Vain Jeesuksen Kristuksen ristin sovitus ja sen vastaanottaminen henkilökohtaisesti ovat lääke pahuuden ongelmaan.
– Pahuuden hedelmät näkyvät vankiloissa, mutta nuo samasta lähteestä kumpuavat tuhoisat vaikutukset ovat läsnä meidän kaikkien elämässä valintojemme, tekojemme ja perimämme aiheuttamina, Willner jatkaa.
Hän torjuu utopistisena ajatuksen, jonka mukaan ihminen jalostuisi jatkuvasti rauhanomaisemmaksi ja löytäisi geneettisen evoluution kautta täydellisen kansojen välisen harmonian.
– Jo historiakin osoittaa, että yksilöiden ja yhteisöjen tekemät hirmuteot yhteiskunnassa toistuvat.
Kaikilla on omatunto
Willner toteaa, että jokaisella ”perusvangilla” on omatunto. Haasteellisimpia hänen työssään ovat ihmiset, joilla on narsistinen persoonallisuushäiriö.
– Tällaiset henkilöt ovat taitavia manipuloimaan, ja heiltä puuttuu kyky empatiaan. Muita piirteitä ovat halu olla huomion keskipisteenä ja taito käyttää valtaa toisiin ihmisiin.
Willner huomauttaa, että narsisteja on myös vankilan ulkopuolella hyvän koulutuksen ja yhteiskunnallisen aseman saavuttaneiden joukossa. Mutta edes narsisti ei ole toivoton tapaus, vaan hän voi aidosti muuttua.
– Jos narsisti kykenee loogisesti hahmottamaan ajattelumekanisminsa seuraukset ja oivaltamaan järjellisesti, mistä koituu hyvää tai huonoa muille ja sitä kautta hänelle itselleen, hän saattaa vähitellen sisäistää rajansa ja löytää itsekontrollin. Se taas puolestaan voi tukea empaattisen puolen kehittymistä hänessä, parhaassa tapauksessa jopa uhriempatian heräämistä, Willner selittää.
Willner kertoo, että yleensä vangit ovat ajautuneet tavanomaisten arvojen ulkopuolelle ja ottaneet oikeuden omiin käsiinsä. Alamaailman säännöt edellyttävät kuuliaisuutta ylemmille, ja siksi elämä on turvatonta ja epäitsenäistä. Keskusteluissa Willner tukee vankeja aikuisuuteen ja vastuulliseen elämään.
– Ohjaus ankkuroituu Jumalan sanaan, Vapahtajan rakkauteen ja armollisuuteen.
– Tämä tarjoaa sen vastaan ottavalle ihmiselle kaikista tehdyistä erheistä huolimatta kokemuksen, että hän on arvokas. Se antaa myös mahdollisuuden uudelle pohjalle elämään. Kristuksessa ei ole toivottomuutta! Ei koskaan! Willner painottaa.
Lue Lauri Willnerin koko haastattelu tämän viikon Uusi Tie -lehdestä (17.) !
