Kirjoittanut
– Mielestäni kirkossa ei pitäisi käyttää vapaaehtoinen-sanaa. Siitä saa helposti sen käsityksen, että osallistuminen seurakuntaruumiin elämään olisi valinnaista, sanoi kirkkoherra Dick Lewis Kirkkopäivillä Turussa.
Vapaaehtoisuus – Reformaatio 2.0? -seminaarissa puhunut Dick Lewis Englannin kirkosta käyttäisi vapaaehtoisten sijaan sanaa jäsen:
– Jäsen korostaa paremmin sitä, että kaikki kuuluvat yhteen. Jos yksi jäsen kärsii, koko ruumis kärsii.
Dick Lewis muistutti Paavalinkin sanoneen, että jokaisella seurakunnan jäsenellä on lahjoja, mutta kellään ei ole niitä kaikkia. Kukaan ei voi myöskään harjoittaa kaikkia lahjoja yhtä aikaa.
– Pieni seurakunta voi olla kuin jazz-orkesteri. Kaikki eivät soita yhtä aikaa, mutta kaikki ovat tärkeitä.
On onnellisia ja onnettomia vapaaehtoisia
Englannin anglikaanikirkko on paljolti vapaaehtoisten varassa. Myös papin tehtävät ovat monessa seurakunnassa vapaaehtoisten käsissä.
Dick Lewisillä on pitkä kokemus vapaaehtoisten rekrytoinnista ja valmentamisesta. Tällä hetkellä hän on palkkatyössä muualla ja toimii kirkossa vapaaehtoisena. Hänen mielestään pitäisi lähteä liikkeelle ihmisistä eikä tehtävistä, jotka pitää saada tehdyksi.
– Englannin kirkossa on onnellisia ja onnettomia vapaaehtoisia. Onnelliset ovat niitä, joiden taidot on huomattu ja he saavat käyttää niitä. Onnettomia ovat ne, joille on annettu tehtävä ottamatta huomioon, ovatko he tehtävässään hyviä vai ei.
Vastuun jakaminen ei ole aina helppoa, eivätkä kaikki halua jakaa vastuuta. Joku tuntee asemansa uhatuksi, jos joku muu ryhtyy tekemään ”hänen” töitään. Myös moni seurakuntalainen on kasvanut siihen, että palkkatyöntekijät hoitavat tietyt tehtävät.
Dick Lewis korosti, että vapaaehtoisten käyttämistä ei pitäisi koskaan ajatella varojen säästämisen näkökulmasta. Vapaaehtoisuudessa tulisi olla kyse siitä, että vapautetaan jokainen Kristuksen ruumiin jäsen käyttämään niitä lahjoja, joita hänellä on.
Valitse, valmenna, valtuuta ja vaihda
Mitä pitäisi tehdä, että ihmisten osaaminen saataisiin nykyistä paremmin käyttöön? kysyi Suomen Punaisen Ristin kehityspäällikkö Tapani Tulkki paneelikeskustelussa.
– Valitse, valmenna, valtuuta ja vaihda. Seurakunta on paikka, jossa pitäisi saada valmennusta, sanoi Helsingin Pitäjänmäen seurakunnan kirkkoherra Arto Antturi.
Joskus vaihtaminen voi olla tarpeen:
– Kuorossa kuoronjohtaja päättää. Kuka tahansa ei voi johtaa orkesteria ja yhteistä soittoa. Seurakunnallakin pitää olla selkeä johtajuus ja selkeät pelisäännöt. Myös ei-palkattu voidaan valtuuttaa johtamaan. Valtuutus lähtee tehtävän sisällöstä, ei palkasta, Arto Antturi muistutti.
Turun Mikaelinseurakunnan musiikkievankelista Meri-Tuuli ”Jippu” Elorinne kertoi oman tehtävänsä haasteista. Seurakunnan ”musiikkiperheen” eli musiikkiryhmän johtajana hänellä oli joskus oma rima liian korkealla:
– Riistin mahdollisuudet kasvulta, koska vaadin liikaa. Ammattimaiset vaatimukset, ei Kristus-keskeiset.
– Myös virheistä opitaan. Joskus annetaan vääriä tehtäviä ja valtuutuksia. Sitten vaihdetaan paikkaa, Jippu totesi.
Ministeri ”saunamajurina”
Sydänliiton pääsihteeri Tuija Brax muistutti, että Suomessa on yhä enemmän lahjakkaita ja koulutettuja ihmisiä, joilla on aikaa antaa lahjansa käyttöön. Tutkimuksen mukaan myös sellaiset ihmiset kestävät sairauksia ja vastoinkäymisiä paremmin, jotka kokevat elämänsä merkitykselliseksi.
Omat vapaaehtoistehtävät voivat toisinaan olla hyvinkin kaukana ammatillisista vahvuuksista. Kansanedustajana ja oikeusministerinä toiminut Tuija Brax on muun muassa muonittanut poikakuorolaisia ja toiminut ”saunamajurina” kuraisille Jukolan viestin suunnistajille.
Vapaaehtoisuus – Reformaatio 2.0? oli Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) ja Kirkkopalveluiden vapaaehtoistyo.fi:n yhdessä tuottama tilaisuus, joka houkutteli salin täydeltä osallistujia. Tilaisuutta luotsasivat verkostotoiminnan johtaja Mervi Viuhko Sansasta ja tuottaja Ilkka Kalmanlehto Kirkkopalveluista.
