Kirjoittanut
Suomessa perustettiin 1920–1930-luvuilla ja vielä 1950-luvullakin hautausmaita kirkosta eronneille kristityille. Vapaakirkollisia hautausmaita on yhä kymmenen, mutta mikä niiden merkitys on nykyään?
Suomesta löytyy pitkä lista niin kutsuttuja vaihtoehtoisia hautausmaita.
Nykyään evankelisluterilaisen kirkon hautausmaille saa haudata kenet tahansa, ja jokaiselle kuntalaiselle on varattu hautapaikka uskontokuntaan katsomatta. Aina niin ei kuitenkaan ole ollut, vaan kirkosta eronneita tai ”toisuskoisia” ei mieluusti siunattu kansankirkon maille.
Siksi vapaakirkollisetkin perustivat omia hautausmaita.
Karttulan hautausmaat ovat kirkkoriidan peruja
Vapaakirkon tai vapaaseurakuntien omistamista hautausmaista suurimmat ja yhä eniten käytetyt ovat Karttulan vapaaseurakunnan hautausmaat Karttulan kylällä ja Tervon Talluskylällä.
Karttulan evankelisluterilaisen seurakunnan kirkko syttyi palamaan huhtikuussa vuonna 1920. Tuhoutuneen kirkon tilalle tarvittiin uusi, mutta sijainnista syntyi repivä riita, jota lietsoivat päätökset Tervon seurakunnan perustamisesta sekä Tervon ja Karttulan välisen rajan paikasta.
Ristiriidat purkautuivat vuonna 1923, kun uusi uskonnonvapauslaki tuli voimaan. Karttulassa kirkosta erosi joukoittain ihmisiä, kaikkiaan yli 2 000, ja Karttulan vapaaseurakunta perustettiin vuonna 1925. Seutukunnilla vaikutti toisaalta useita herätysliikkeitä, joten seurakunnanjohtaja Kaarina Hoffrén arvelee, ettei vapaaseurakunta syntynyt yksinomaan protestina.
Kun nyt kuitenkin oli koko joukko kirkkoon kuulumattomia, tarvittiin myös omat hautausmaat. Ne perustettiin jo vuosi vapaaseurakunnan synnyn jälkeen.
Vuosittain Karttulan ja Talluskylän hautausmaille lasketaan lepoon keskimäärin 10–20 ihmistä, kertoo Hoffrén. Moni oman vapaaseurakunnan menehtyneistä saa niistä viimeisen leposijansa, ja muillakin siunattavilla on yleensä jokin kytkös vapaakirkollisuuteen. Kylältä lähti paljon ihmisiä 1950-luvulla Ruotsiin sekä vuosikymmenten varrella isoihin kaupunkeihin, mutta moni haluaa tulla haudatuksi omille juurilleen.
– Meillä on paljon sukuhautoja, joihin on alusta lähtien haudattu ukit ja mummit.
Santalassa hautakiviä lohkottiin sodan aikana
Karttulan lisäksi vapaakirkollisia hautausmaita löytyy Hangon Santalasta, Suonenjoelta, Kurikasta, Lapualta, Seinäjoelta, Kihniöstä, Kauhavalta ja Kankaanpäästä, yhteensä kymmenen. Näistä Vapaakirkko omistaa Santalan ja Suonenjoen kirkkomaat.
Kartanoihin on perinteisesti kuulunut oma hautausmaa, niin Santalassakin. Sen jälkeen, kun Vapaakirkko sai Santalan kartanon lahjoituksena, hautausmaa on toiminut vapaakirkollisena hautausmaana. Mäntymetsän keskellä sijaitsevan hautausmaan vanhimmat haudat ovat viime vuosisadan alkupuolelta, kertoo kartanon isännöitsijä Risto Ihatsu.
Historia on jättänyt jälkensä Santalan hautausmaalle. Sodan aikana Neuvostoliitto piti Hankoniemeä sotilastukikohtanaan, ja hautakiviä käytettiin rakennustarpeina.
– Niitä on kerätty Neuvostoliiton hankkeista ja laitettu paikoilleen, Ihatsu kertoo.
– Osassa hautakivistä näkyy, että niitä on lohkottu.
Alle viisi vainajaa vuodessa
Nykyisin Santalan hautausmaalle pystytetään harvoin uusia hautakiviä. Joinakin vuosina on ollut kaksikin hautausta, mutta välissä saattaa kulua jopa kymmenen vuotta ilman hautauksia, Risto Ihatsu kertoo.
Kurikassa taas uusia hautauksia ei ole ollut vuosikymmeniin. Kurikan vapaaseurakunnan ja Kurikan kotiseurakunnan (aiemmin Kurikan helluntaiseurakunta) yhteiselle kirkkomaalle on haudattu sen noin satavuotisen historian aikana kymmenen vainajaa, ensimmäinen joulukuussa 1926 ja viimeinen toukokuussa 1936, kertoo vapaaseurakunnan puheenjohtaja Timo Tumpula. Kuusi vainajista oli lapsia.
Hautaukset lopetettiin ilmeisesti sen vuoksi, että naapurusto pelkäsi valumavesien menevän heidän kaivoihinsa, Tumpula arvelee. Nyt hautakivet on siirretty pois ja jäljellä on muistomerkki, johon haudattujen nimet on kaiverrettu.
Honkajoen Rauhanmaalle taas haudattiin vainaja viimeksi pari kolme vuotta sitten, kertoo Kankaanpään vapaaseurakunnan pastori Tuomo Lähteenmäki. Rauhanmaan perusti aikoinaan Porin vapaaseurakunta, joka lahjoitti sen vuonna 2003 Kankaanpäälle.
– Uskoisin, että sinne on haudattu kaikkiaan alle 30 vainajaa, Lähteenmäki arvioi.
Usein hautausmaille haudataan keskimäärin alle viisi vainajaa vuodessa. Näin on Kauhavalla, Suonenjoella, Kihniöllä ja Seinäjoella.
Seinäjoella, kuten Kurikassa ja Lapuallakin, hautausmaan omistavat vapaa- ja helluntaiseurakunta yhdessä. Seinäjoella vainajia haudataan tasaisesti molemmista seurakunnista, jäsenmäärältään suuremmasta helluntaiseurakunnasta hieman enemmän, kertoo Urho Korpaeus.
Yleensä vapaakirkollisille hautausmaille haudataan keitä tahansa uskontokuntaan katsomatta — vaikka vainajilla onkin usein jonkinlainen kytkös Vapaakirkkoon — mutta Kihniö on poikkeus.
– Meillä on periaatepäätös, että ei-vapaakirkollisille ei myydä hautapaikkoja, koska maa-alue on rajallinen, kertoo Kihniön vapaaseurakunnan puheenjohtaja Jyrki Oksanen.
Muutama vuosi sitten kirkkomaata laajennettiin ja saatiin näin lähes 20 hautapaikkaa lisää.
Auttoisilla ylläpito kävi raskaaksi
Hautausmaa tarkoittaa myös ylläpitovastuuta. Sen vapaaseurakunnat ovat ratkaisseet eri tavoin. Kauhavalla vapaaehtoinen käy kahdesti viikossa leikkaamassa ruohon, Suonenjoella ja Karttulassa työvoimaa saadaan välillä paikallisilta vapaakirkollisen diakoniatyön ViaDia-yhdistyksiltä. Kihniöllä urakoitsijana on oman seurakunnan jäsen, jonka taksoilla ylläpito on huomattavasti tavallista hintatasoa edullisempaa, Jyrki Oksanen kiittelee.
Pienillä paikkakunnilla ylläpito tuottaa joskus vaikeuksia. Se koitui ongelmaksi myös Auttoisten hautausmaalla Padasjoella. Ensin se kuului Lahden vapaaseurakunnalle, myöhemmin Vapaakirkolle ja lopulta se luovutettiin Padasjoen evankelisluterilaiselle seurakunnalle vuonna 2011. Syy oli se, ettei hautausmaalle löytynyt enää hoitajia.
Poikkeuksellisen paikasta teki se, että kylä otti kirkkomaan henkisesti omakseen, sillä muuta hautausmaata ei kymmenen kilometrin säteellä ole. Siksi sinne haudattiin enemmän luterilaisia ja kirkkoon kuulumattomia kuin vapaakirkollisia, kertoo Lahden vapaaseurakunnassa toiminut ja sittemmin Vapaakirkon talousjohtajana työskennellyt Jorma Ketonen.
Omalla hautausmaalla on yhä merkitystä
Mikä vapaakirkollisten hautausmaiden merkitys on nykyään?
– Nyt ei enää varmasti perustettaisi omaa hautausmaata, mutta historiallinen tausta on merkittävä, sanoo Kauhavan vapaaseurakunnan seurakunnanjohtaja Kai Almgren.
Suvun merkitys ja omaan seurakuntaan identifioituminen korostuvat viimeistä leposijaa pohdittaessa, hän uskoo. Samaa sanoo moni muukin.
Kirkkomaa on myös imagokysymys, sillä hyvin hoidettu hautausmaa viestii paikallisille seurakunnan tilasta ja asenteista.
Onpa hautausmailla merkitystä evankeliumin leviämiseenkin. Karttulassa kaksi hautausmaata tarkoittaa vapaakirkollisessa mittakaavassa useita hautajaisia vuodessa eli lukuisia kohtaamisia ja syvällisiä keskusteluja omaisten kanssa.
– Näen, että ne ovat tärkeitä kohtaamisen paikkoja sadoille ja taas sadoille ihmisille vuosien aikana, Kaarina Hoffrén pohtii.
– Heille voi kertoa siitä, mitä ihanaa meitä odottaa kuoleman jälkeen ja mitä Jeesus on tehnyt meidän puolestamme.
Lähteinä on käytetty Editan digitoituja maakuntahistoriakirjoja Savon historiasta sekä Pääkaupunkiseudun ateistien luetteloa vaihtoehtoisista hautausmaista.
