Kirjoittanut
Vankilasta vapautumisen jälkeen vanki on usein aivan yksin. Helluntaiseurakunnat puivat vankilatyön päivillä vankiloissa tehtävän hengellisen työn haasteita.
Teksti ja kuva: Veikko Ripatti
Jos vankilalähettejä ei olisi, jäisivät vangit vaille evankeliumia, rangaistuslaitoksessa uskoon tullut vanki Mika Nissinen sanoi puheenvuorossaan helluntaiseurakuntien vankilatyön päivillä Toivakassa toissa viikolla.
Vankilasta vapautumisen jälkeen vanki on usein aivan yksin. Uskoon tulleelle vangille seurakunnan ja tukihenkilön löytyminen on tärkeä asia.
– Vapautuva vanki on kohdattava yksilönä. Ilman seurakuntaa ja tukihenkilöverkostoa on seurauksena usein paluu menneeseen. Päihteet ja rikollisuus odottavat tilaisuutta ottaa omansa takaisin. Tukihenkilö tulisi saada vangin rinnalle jo vankilassaoloaikana, Nissinen sanoi.
Vankilalähetti Sakari Pihlaja kokee julistustyön lisäksi tärkeänä sen, että saa kohdata vangin kahden kesken.
– Itselleni niin sanottu sellityö on sydämenasia. Ongelmana on se, että sellityö ollaan estämässä turvallisuussyihin vedoten. Tämä on vangin kohtaamisen kannalta surullinen asia, sillä vanki on avoimempi ja helpommin lähestyttävissä hänen omassa sellissään kuin vankilan muissa tiloissa, Pihlaja totesi.
Helluntaiseurakunnat pitävät hartauksia ja henkilökohtaisia tapaamisia lähes kaikissa Suomen vankiloissa. Riihimäen vankilassa on lisäksi liikkeen päihdetyöjärjestö KAN:n ry:n ylläpitämä päihteetön kristillinen osasto.
