Kirjoittanut
Ukrainan sotatilan aikana Open Doorsin yhteistyökumppanit tapasivat venäläisen uskovan Olyan*. Hän kertoi haastattelussa uskovien elämästä Venäjällä ja siitä, kuinka hänen seurakuntansa suhtautuu yhä kehittyvään kriisitilanteeseen.
Kuinka suhtaudut uskovana Venäjän ja Ukrainan väliseen sotaan?
Aluksi perheeni ja minä emme voineet uskoa tapahtuneeseen – se vaikutti niin hullulta ja mahdottomalta. Vastustamme sotaa ja rukoilemme, että Jumala puuttuisi tilanteeseen, niin että väkivalta loppuisi. Oli vaikea hyväksyä, että meidän maamme aloitti sodan, että me tuhosimme ihmisten kodit.
Oli myös vaikea hyväksyä, että tämä tilanne tulisi vaikuttamaan koko maailmaan. Ensimmäinen viikko oli minulle todella vaikea; itkin joka päivä, kun luin uutisia tiedotusvälineistä ja sosiaalisesta mediasta: väkivaltaa, kärsiviä ukrainalaisia, pakolaisia, kuolemaa. Kuulin myös, kuinka uskovat ja seurakunnat kärsivät sodasta. Itkin, kärsin ja rukoilin lakkaamatta, enkä löytänyt rauhaa.
Kuinka sinä ja seurakuntasi reagoitte tilanteeseen?
Seurakunnassamme järjestettiin rukoushetkiä, jopa 24 tunnin rukousketjuja tilanteen puolesta. Seurakuntamme jäsenet muodostivat rukousryhmiä, rukoilivat päivin ja öin ja monet paastosivat. Me emme voi lopettaa sotaa, emme voi edes saada ääntämme kuuluviin, emme voi kapinoida presidenttiämme ja hallitustamme vastaan. Kristittyinä meidän tulee siunata, vaikka vastustammekin sitä, mitä he tekevät. Uskomme, että tilanteeseen voisi olla toisenlainen, diplomaattinen ratkaisu.
Seurakuntamme järjesti myös keräyksen Ukrainan uskovien hyväksi ja lähetimme varat erään seurakunnan jäsenen kautta, jolla on sukulaisia Ukrainassa. Varat menivät eräälle seurakunnalle, johon kuuluu paljon vammaisia ihmisiä, ja seurakuntalaiset olivat erittäin kiitollisia. Seurakuntalaisille ostettiin myös elintarvikkeita. Tällä hetkellä meillä on tarkoitus kerätä lisää rahaa, mutta rajojen sulkeminen vaikeuttaa lahjoitusten toimittamista. Rukoilemme tämän asian puolesta.
Millaisia vaikeuksia kohtaatte tällä hetkellä?
Venäläisille uskoville on rankkaa se, että koko maailma vihaa meitä. Tunnemme syyllisyyttä, vaikka emme ole vastuussa tapahtumista. Me emme halunneet tätä sotaa, me emme tue sitä ja vastustamme väkivaltaa koko sydämestämme.
Minulla on sukulaisperhe, jossa on nuoria poikia. Perheenjäsenet ovat stressaantuneita, koska heidän poikansa saatetaan värvätä armeijaan ja lähettää sotaan seuraavien kuukausien aikana. He pelkäävät poikiensa puolesta eivätkä halua heidän sotivan veljiämme vastaan ja joutuvan tappamaan ihmisiä koteihinsa tässä järjettömässä taistelussa.
Mitä vaikeuksia itse koet tällä hetkellä?
Ensimmäinen viikko oli vaikein. Oli niin paljon asioita, paljon uutisia ja ne kaikki tuntuivat valheilta, sillä propagandan takia emme voi saada selville totuutta tapahtumista. Jatkuva ja lisääntyvä väkivalta, kuolema ja viha teki minut niin surulliseksi ja itkin.
Sitten meidänkin elämämme vaikeutui sanktioiden ja taloudellisen tilanteen vuoksi. Jokapäiväinen elämä ei ole helppoa. Koemme, että sanktiot eivät kosketa poliitikoita, jotka ovat vastuussa sodasta. Sanktiot koskettavat tavallisia ihmisiä.
Yksi vaikeimpia asioita on se, että jouduin pelkäämään perheeni ja niiden sukulaisteni puolesta, jotka saattavat joutua sotaan. En kestänyt tätä hulluutta ja niinpä syvennyin rukoukseen ja raamatunlukuun – itsekseni sekä perheeni (mies ja kolme lasta) kanssa. Jumala on uskollinen, Hän antoi meille rauhan. Nyt olen varma, etten ole syyllinen siihen, mitä ikinä tapahtuukin. Jumala pitää kaiken hallinnassaan, vaikka me emme ymmärräkään, miksi tämä kaikki tapahtuu. Jumala on varoittanut meitä tällaisista tapahtumista esimerkiksi Matteuksen evankeliumin 24. luvussa ja 6. jakeessa: ”Te saatte kuulla sodan ääniä ja sanomia sodista, mutta älkää pelästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei vielä ole loppu.”
Tiedän, että Jumala suojelee minua ja perhettäni ja tulee aina suojelemaan. Hän täyttää kaikki tarpeemme. Jumala on opettanut meille tämän kauhean tilanteen kautta, että meidän ei tule olla surullisia ympärillämme olevasta vihamielisyydestä; me voimme rakastaa, Hän näytti meille esimerkin.
Koemme edelleen surua ja huolta jokapäiväisistä tapahtumista. Nyt emme kuitenkaan enää tunne olevamme niin eksyksissä ja turhautuneita.
* Nimi on muutettu turvallisuussyistä.
Kuuntele podcast
