Vihollisuuksien välissä – Hengellistä työtä tehdään usein jännitteiden keskellä tasapainoillen

Etniset ja poliittiset jännitteet pakottavat prosessiin. Mikä on minun, järjestöni, paikallisen kirkon ja Kristuksen ääni ristiriitojen keskellä?

Ritva Olkkola-Pääkkönen eli kommunistien kiduttamien kristittyjen kanssa Etiopiassa. Janne Aitta kohtasi kahden kansan välisen vihan Kaukasiassa. Lisa Loden taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta Israelissa ja Palestiinassa. Mitä he ajattelevat kristityn tehtävästä konfliktin keskellä?

”Opettelin olemaan hiljaa”

Ritva Olkkola-Pääkkönen työskenteli Etiopiassa lehtorina vuosina 1968–1991 ja 2008–2009.

Kommunistinen sotilasjuntta syrjäytti Etiopian ortodoksikeisari Haile Selassien vuonna 1974. Alussa vallankumous loi jopa toivoa, että kansa alkaisi nyt arvostaa työntekoa ja lukutaitokin paranisi.

—Valtio ei heti näyttänyt punaisen värin todellisia kasvoja, lähetystyöntekijä Ritva Olkkola-Pääkkönen kertoo.

Mekane Yesus -kirkon pääsihteeri Gudina Tumsa näki pitemmälle. Hän valmisti kristittyjä siihen, mitä dialektinen sosialismi voi kristityille merkitä. Kun Ritva palasi toiselle työkaudelleen perustamaan seurakuntiin naistyötä, hän huomasi saaneensa kilpailijan, kommunistiset naistenryhmät.

Eri puolilta maata alkoi tulla tietoja pidätyksistä.

— Niistä kuuleminen vei voimia. Uutisten kertominen ulkomaailmalle tai edes toisillemme oli vaarallista tehokkaan sensuurin vuoksi. Stressaavaa oli myös elää matkalaukku koko ajan pakattuna evakuoinnin varalta. Mutta kaikkeen tottuu.

Addis Abebassa työskennellessään Ritva sai työtoverin, jolla oli kiduttamisen arvet käsivarsissaan. Miehen aloitteesta johtajia ryhdyttiin kutsumaan salaisiin koulutuksiin. Viranomaisilta olisi pitänyt anoa matkustusluvat, mutta koska niitä ei olisi myönnetty, matkustettiin laittomasti.

Nuoret olivat jatkuvasti vaarassa, kun he kielloista huolimatta tulivat kirkkoon. He tekivät uusia lauluja, lauloivat niitä kuoroissa ja pitivät rukouskokouksia.

—Tämä oli heidän tapansa kantaa ristiä. Se riitti aikanaan murtamaan kommunismin vallan ja pelasti kristinuskon tulevaisuuden maassa.

Sana sitoo vääryyden

Kirkon pääsihteerin katoaminen ja hänen vaimonsa Tsehay Tolessan yhdeksän vuoden kidutusvankeus menivät ihon alle.

— Me naislähetit veimme hänelle ruokaa ja kävimme katsomassa sairaalassa.

Ritva ajattelee Tsehayta vieläkin usein.

— Jumalalla täytyy olla ihmeellisiä keinoja hoitaa omiensa tunne-elämää. Esirukous vainottujen puolesta on tärkeää, jotta he pysyvät järjissään.

Tämän hetken eettiset valinnat Etiopiassa liittyvät Ritva Olkkola-Pääkkösen mukaan etnisten ryhmien kiistoihin ja itsenäistymispyrkimyksiin.

— Mekane Yesus -kirkko jakautui kieliriidan vuoksi 12 vuodeksi. Yhteys palautui perusteellisen sovittelutyön ansiosta, mutta ristiriitoja on edelleen.

Lähetystyöntekijältä on aina vaadittu nöyryyttä. Koska lähettejä on nykyään vähän, paikallisissa kirkoissa on osattava olla entistäkin taipuisampi. Lähettiyhteisöstä ei saa samanlaista taustatukea kuin aikaisemmin.

Ritva Olkkola-Pääkkönen katsoo, että lähetystyöntekijän on pysyttävä kaikissa tilanteissa poliittisesti neutraalina.

— Minun piti oppia olemaan hiljaa. Keskustelut oli käytävä suljettujen ovien takana, ei kaduilla eikä takseissa. Julistuksessa piti pysyä vain pelastushistoriaan kuuluvissa asioissa.

Vaikeneminen ei tarkoita välinpitämättömyyttä, Olkkola-Pääkkönen huomauttaa.

— Sanan opetus on tärkeää, koska sana sitoo vääryyden. Kun maallinen valta käyttää voimaansa ja asemaansa väärin, meillä ei ole aseita vallankumoukseen. Mutta evankeliumi rakentaa yhteiskuntarauhaa. Kristilliselle kirkolle ei ole annettu maallista valtaa, mutta se kasvattaa hyviä vallankäyttäjiä.

”Samaistuin vahvasti kansaan, jota palvelin”

Janne Aitta oli seurakuntatyössä Kaukasiassa vuosina 2010–2019.

Aasian ja Euroopan kaakkoisrajoilla kuohuu. Kaksi pientä maata taistelevat kappaleesta vuoristoa, ja kummallakin on tukenaan iso valtio omine pyrkimyksineen. Rajat ovat historian varrella kulkeneet niin monessa paikassa, että molemmilla osapuolilla on mihin vedota. Kansainvälinen yhteisö on kuitenkin ottanut selkeän kannan. Alue kuuluu sille maalle, jossa Janne Aitta asui perheineen kahdeksan vuotta ja istutti seurakuntia.

1990-luvulla rajoista käytiin sota, joka vaati 30 000 ihmisen hengen. Vuonna 2020 leimahti uudelleen. Etnisten ryhmien entisestä rauhallisesta rinnakkainelosta ei ole enää mitään jäljellä. Kansat, joiden jäseniä asui ennen sikin sokin rajan molemmin puolin, eivät enää siedä toisiaan.

— Konfliktiin liittyy myös uskonto. Siinä maassa, jossa minä asuin, se on islam. Toisella puolella pääuskonto on yksi maailman vanhimpiin kuuluva kristinuskon muoto.

Ensimmäiselle työkaudelle lähtiessään Janne Aitta ei osannut ollenkaan valmistautua etniseen vihaan. Mielen päällä olivat sopeutuminen islamilaiseen ympäristöön ja muslimien kohtaamiseen liittyvät taidot. Mutta kaikkialla puhuttiinkin naapurimaan tekemistä julmuuksista.

— Pihavahti kertoi, kuinka viholliset teurastivat taisteluissa heidän lapsiaan. Hän näytti kädellä, kuinka pienet vatsat vedettiin auki puukolla.

Janne ei ollut missään tekemisissä vastapuolen kanssa ja alkoi nopeasti samaistua sen kansan tunteisiin, jonka keskellä hän eli. Samaan aikaan ympärillä tapahtuva viholliskuvien rakentaminen ja kostonhalun lietsominen tuntuivat vääriltä.

— Taisteluiden muistopäivänä kaupungilla pidetään esillä kuvia tapetuista ihmisistä.

Ei kissaa pöydälle

Lähetysyhdistys Kylväjällä on poliittisista kannanotoista selvä linjaus. Työntekijät eivät puutu työalueensa konflikteihin eivätkä kommentoi politiikkaa.

— Avoimesti ei voi ottaa puolia. Mutta ei siinä voi neutraalikaan olla, kun ystävien perheenjäseniä on sodassa mukana.

Seurakunnissa iso kysymys oli kasvaminen vihasta anteeksiantamiseen. Koston sijaan tulisi tavoitella oikeudenmukaisuutta. Saarnasiko Janne Aitta näistä aiheista?

— Kissaa ei voinut nostaa pöydälle. Puhuin vain yleisellä tasolla, en maininnut konfliktia. Oli luotettava siihen, että Raamatun sana ja Jeesuksen kohtaaminen synnyttävät muutoksen.

Luterilainen teologia on Jannen mielestä konflikteissa hyvin tervehdyttävää. Se auttaa näkemään itsensä puutteellisena. Oman syntisyyden tajuaminen tekee riippuvaiseksi Jumalan anteeksiannosta. Kun ottaa vastaan armon, ymmärtää, että Jumala haluaa armahtaa kaikki muutkin.

Kaikella on kuitenkin aikansa. Ei kannattanut aloittaa Jeesuksen käskystä rakastaa vihollista. Ensin oli kutsuttava jokaista tutkimusmatkalle omaan sydämeen. Rehellinen retki paljastaa, että Jumala rakastaa pahoja ihmisiä.

— Jeesuksen tunteminen auttoi seurakuntalaisia näkemään vihollisen ihmisenä. Koska Jumala rakastaa häntä, on se minunkin tehtäväni.

Janne Aitan rukous on, että maan noin 30 000 kristityn välille syntyisi lisää yhteyttä. Yhteys vahvistaisi heidän kansallista kristillistä identiteettiään. Tämä taas tekisi kristityistä rohkeampia toimimaan sovinnon, terveen hallinnon, yhteisvastuun ja uskonnonvapauden puolesta.

”Profeetallisuus karkotti ystäviä”

Lisa Loden on messiaaninen juutalainen, joka on monien mielestä aivan liikaa palestiinalaisten puolella.

Hippiliike ja itämainen uskonnollisuus saivat 1960-luvulla Lisa Lodenin kääntämään selkänsä porvarilliselle elämälle. Siitä asti hän on katsellut maailmaa epätavanomaisista näkökulmista. Hän on juutalainen, joka vakuuttui nuorena siitä, että Jeesus on hänen kansansa ja kaikkien kansojen messias.

Kun hän muutti vuonna 1974 miehensä kanssa Yhdysvalloista Israeliin, messiaanisia juutalaisia ei ollut siellä kourallistakaan. Lodenit kokivat Jumalan kutsuvan heitä rakentamaan yhteyttä erityisesti arabi/palestiinalaiskristittyjen ja messiaanisten juutalaisten välille.

Lisa Loden on työskennellyt akateemisessa maailmassa, seurakunnissa, kirjailijana ja järjestöissä Israelin ja Palestiinan rauhan hyväksi. Suomalaisille tuttuja näistä järjestöistä ovat ainakin Caspari-keskus ja Musalaha.

Saadakseen monipuolisen kuvan uuden kotimaansa räjähdysherkästä tilanteesta hän ryhtyi lukemaan myös palestiinalaisten laatimia uutisia. Hän oivalsi nopeasti, että maailma katsoi tätäkin asiaa yhdellä silmällä. Toiset toisella ja toiset toisella silmällä.

Eri taustoista tulevilla kristityillä on hyvin erilainen käsitys kansojen historiasta, Israelin valtion syntymisestä ja juutalaisten asemasta maailmassa.

— Sovintotyössä menemme jonnekin, missä emme ole kenenkään maalla. Jokainen saa kertoa vaikeat kokemuksensa omalta kannaltaan, ja yritämme ymmärtää toisiamme. Tällaisessakin tilanteessa on vaikeaa tulla haastetuksi.

Persona non grata

Lisa Loden oli mukana naisverkostossa, joka laati julkilausumat Kristuksen ruumiin yhteydestä ja poliittisesta väkivallasta.

— Hioimme tekstiä kokonaisen viikonlopun ja julkaisimme asiakirjat verkossa. Ne tavoittivat ihmisiä laajasti Israelissa, Palestiinassa ja muissakin maissa. Käytimme sanaa ’miehitysväkivalta’ (violence of the occupation), ja se oli monille liikaa.

Lisa Loden sai yhteydenottoja, joista toiset olivat huolestuneita ja toiset aggressiivisia. Sana ”miehitys” olisi arvostelijoiden mielestä pitänyt poistaa, tai Lisa Lodenin olisi pitänyt kokonaan vetäytyä hankkeesta. Kriitikoiden joukossa oli myös läheisiä ystäviä.

— Jouduin valitsemaan, olenko profeetallinen vai ajattelenko strategisesti. Minusta tuli monille persona non grata, ei-toivottu henkilö. Heidän mielestään olin siirtynyt vihollisen puolelle.

Lisa Loden on nähnyt liikaa voidakseen sulkea toisen silmänsä. Palestiinalaiset kärsivät jatkuvasti epäoikeudenmukaisesta kohtelusta, jota Israel perustelee turvallisuudellaan. Lodenin mielestä toimissa on paljon turhaa väkivaltaa, kostoa ja kiusaamista.

— Israel vartioi ja hallitsee kaikkia kulkuväyliä. Palestiinalaisalueilta on vaikea päästä ulos tai sisään ilman vain harvoille myönnettäviä erityiskulkulupia. Yhteyden rakentamista ei auta, että messiaaniset juutalaiset ovat omaksuneet vaikutteita kristillisestä sionismista. Sen mukaan maa on annettu heille, ja vain heille, ikuisiksi ajoiksi.

Kristittyjä tulee onneksi yhteen eri suunnista aterioimaan, laulamaan ja rukoilemaan. Mutta kun pitäisi puhua kivusta ja epäoikeudenmukaisuudesta, moni jää pois.

Jotta päästään eteenpäin, molempien osapuolten tulee olla valmiita kohtaamaan toisensa tasavertaisina ja virheensä tunnustaen. Tämä on asenne, joka mahdollistaa neuvottelut oikeudenmukaisesta rauhasta. Niin kauan kuin ”toisen puolen” ihmisyyttä ja oikeuksia ei tunnusteta, tilanne on lukossa ja molempien kansojen traumatisoituminen jatkuu. Loden muistuttaa, että molemmilla kansoilla on syvä side maahan, joka on toisille ”luvattu maa” ja toisillekin isänmaa jo monessa sukupolvessa.

 — Ei ole helppoa nähdä totuutta konfliktista ja osuuttaan siinä.

Lisa Loden saa voimaa siitä, että Jeesus on kaiken lopulta yhteen kokoava Totuus, joka ei tahdo hylätä eikä kostaa, vaan armahtaa.

Teksti: Danielle Miettinen

Lue lisää:

Inhimillinen kipu ja hengellinen etsintä kohtaavat Ateenassa – Pakolaisen polku ei päästä helpolla