Kirjoittanut
Isonkyrön seurakuntapastori Vihtori Leskelä huomasi paikallisen tislaamon festareilla, ettei ollut tavannut monia osallistujista seurakunnan tilaisuuksissa. Hän päätti keksiä jotain väen tavoittamiseksi.
Vihtori Leskelä, 43, on rakentanut pihapiirinsä ulkorakennukseen studion. Seinillä on Karjalan kirkkoisien pyhimyskuvia. Ortodoksinen seurakunta oli heittänyt ne jätelavalle. Studiopöytänä on pokeripöytä. Seinällä roikkuu mustakarhun talja.
Karhu on tietenkin pastorin itsensä kaatama. Leskelä ampui sen Kanadassa, jossa hän työskenteli ulkosuomalaispappina vuosina 2012–2016.
Vihtori Leskelä työskenteli Kanadassa kahdessa seurakunnassa, joiden nimet olivat St. Matthews Church ja St. Timothy Church. Ne ovat suomensukuisten perustamia ja kuuluvat paikalliseen luterilaisten kirkkojen yhteenliittymään. Leskelän perhe asui nikkelikaivoksista tunnetussa Sudburyn kaupungissa.
– Ennen Kanadaan menemistä siellä työskennellyt suomalaispappi sanoi minulle, että jos koskaan tulet takaisin, tulet olemaan jatkuvasti pettynyt.
– Siinä oli pointtinsa.
Papin rooli oli Kanadassa erilainen, kuten myös seurakuntaorganisaatio.
– Kaikki oli maallikkojen varassa. Seurakunnissani olin toimistosihteerin lisäksi ainoa palkattu työntekijä.
– Yritän nyt Suomessa laajentaa näkyä siitä, mitä seurakunta voisi olla, Leskelä suunnittelee.
Seurakuntapastori on nyt myös hiippakuntavaltuuston edustaja.
– Tulokset tulivat tänään. Kirkolliskokoukseen en saanut tarpeeksi ääniä.
Leskelä haluaisi tehdä vaikuttavaa työtä, ja sellaista hän kokee tekevänsäkin. Vuonna 2019 hän aloitti oman podcastin.
– Se on rakkauden projektini.
Jeesus keskelle
Monessa Tavallinen Jeesus-jaksossa tulee esiin, että Leskelä pitää konservatiivien asemaa kirkossa vaikeana.
– Mediassa kirkkoa pidetään konservatiivisena, mutta oikeasti konservatiivin on hankala olla kirkossa.
Podcast-papin agenda on, että kirkko muuttuisi enemmän Jeesus-keskeiseksi.
– Silloin se olisi myös uskottavampi ihmisten silmissä.
”Olen ollut 18 vuotta pappina, ja vain harvoin on pappien kanssa keskusteltu, mitä Raamattu sanoo jostakin kysymyksestä. Mietimme yleensä käytännöllisiä kysymyksiä ja sitä, mikä kenestäkin tuntuu hyvältä”
Leskelän oma polku on kulkenut ”kulttuurikristillisyydestä kohti elävää kristillisyyttä”.
– Uskooni kuuluu rukouksessa eläminen. Saarnaa aloittaessa käännyn alttariin päin, avaan käteni ja rukoilen, että toimisin jonkinlaisena välineenä. Jos Jumalan kuva kirkastuu sillä, että mokaan, se sopii minulle.
– Olen metodien suhteen liberaali mutta opillisesti konservatiivi. Kysyn eri asioista, mitä Jeesus mahtaisi tästä sanoa, ja miten tämä suhteutuu Raamatun kokonaisuuteen.
Se on Leskelän mukaan yksinäinen savotta.
– Olen ollut 18 vuotta pappina, ja vain harvoin on pappien kanssa keskusteltu, mitä Raamattu sanoo jostakin kysymyksestä. Mietimme yleensä käytännöllisiä kysymyksiä ja sitä, mikä kenestäkin tuntuu hyvältä.
– Ei meillä ole opillisia keskusteluja.
Leskelä sanoo kärjistäen, että ”Raamattu on muuttunut vapaaehtoiseksi virikekirjallisuudeksi”.
– Jos pappien kesken keskustellaan mistä tahansa eettisestä tai opillisesta kysymyksestä niin se, että sanot Raamatussa lukevan näin ja näin, ei ole mikään argumentti, edes täydellisillä eksegeettisillä perusteluilla.
– Se on minulle suru.
Leskelä on itse kasvanut Sleyn piirissä.
– Mutta sen jälkeen, kun minut on vihitty papiksi, minulla on ollut vain vähän tekemistä evankelisen liikkeen kanssa. Viime vuosina olen tosin tehnyt jonkinasteista paluuta. Vanhin poikani kävi juuri Sleyn rippileirin Karkussa, koska tiedän, että Sleyn leireillä on ammattitaitoisia työntekijöitä, eikä Raamattu ole siellä sitä vapaaehtoista virikekirjallisuutta.
– Siellä on se vaihtoehto, että Jumala voi joskus sanoa myös jotakin sellaista, mistä et tykkää. Jos tätä vaihtoehtoa ei ole, usko on vain mielesi projektio.
Teksti: Petri Vähäsarja
Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 5/2024.
