Kirjoittanut
Teologit Jyri Komulainen ja Jouni Turtiainen näkevät kristillisen sionismin ongelmana silloin, kun kaikki nähdään Israelin sinivalkoisen lipun värien kautta ja silmät suljetaan palestiinalaisten ihmisoikeuksien loukkauksilta ja tuhotöiltä.
Lähi-idässä käydään sotaa. Euroopan unioninkin terroristijärjestöksi luokittelema Hamas iski lokakuussa Israeliin surmaten brutaalilla ja julmalla tavalla yli 1 100 siviiliä, joukossa naisia, lapsia ja vanhuksia. Israel vastasi terroristi-iskuun voimalla – kriitikoiden mielestä kohtuuttomalla voimalla. Israelin Hamasin hallinnoimaan Gazaan suuntaamissa iskuissa rikottiin viikonlopun aikana 30 000 kuolonuhrin rajapyykki, sikäli kun Hamasin alaisuudessa toimivan Gazan terveysministeriön antamiin tietoihin on uskominen, Kai Kortelainen alusti Radio Dein Viikon debattia keskiviikkona 6.3.2024.
Hän totesi, että erittäin suuresta kuolonuhrien määrästä joka tapauksessa puhutaan. Surmansa on saanut terroristijärjestön johtajien ja taistelijoiden rinnalla tuhansia siviilejä. Myös sillä puolella joukossa on naisia, lapsia ja vanhuksia.
Mitä debatistit, teologi, rovasti, Jerusalemin hebrealaisessa yliopistossakin opiskellut tietokirjailija Jouni Turtiainen sekä teologian tohtori, johtava asiantuntija Kirkon tutkimus ja koulutus -yksiköstä ja tietokirjailija Jyri Komulainen ajattelevat meneillään olevasta sodasta?
Turtiainen toteaa, että sota on tietenkin järkyttävä asia. Ei pitäisi olla sellaista ihmistä, joka ajattelisi, että sota sinänsä olisi mikään hyvä tai lopullinen ratkaisu mihinkään.
– Sota on välttämätön joissakin tilanteissa, jos halutaan puolustaa olemassaolon oikeutta ja itsenäisyyttä, mutta silloin, kun sota on laajenemissotaa tai sotaa, jolla halutaan alistaa toiset, niin se on se sodan järkyttävin muoto, hän sanoo.
Myös Jyri Komulainen toteaa, että tilanne on todella surullinen. Hänen mukaansa Hamasin terrori-isku oli aivan omaa luokkaansa verrattuna aikaisempiin iskuihin ja vastaavasti se, miten Israel kostaa iskemällä takaisin, ja siviilit ovat uhreja siinä sivussa, niin sekin on ihan uudella ”levelillä”.
– Onko tästä enää paluuta mihinkään entiseen tilanteeseen, jossa voidaan edes puhua kahden valtion mallista tai jollain tavalla edes muistella 30 vuoden takaisia sopimuksia, mitkä Oslossa tehtiin? Tilanne on pahentunut todella paljon, koko Lähi-idän tilanne ihan kertarysäyksellä, Komulainen pohtii.
Oliko Israelin vastahyökkäys välttämätön?
Kai Kortelainen sanoo, että Hamasin julkilausuttu tavoite on pyyhkäistä Israelin valtio kokonaan pois maailmankartalta ja hävittää juutalainen kansa. Olisiko tässä tilanteessa sota ollut vältettävissä ja oliko Israelin vastahyökkäys välttämätön?
Turtiainen muistuttaa, että Israelin valtio ei ole sodassa palestiinalaishallintoa vastaan vaan terroristijärjestö Hamasia vastaan, ja Israelin selkeästi julkilausuttu tavoite on tuhota Hamas. Ja varsinainen Hamasin ideologia ei ole millään väkivallalla ja sodalla hävitettävissä. Mutta sen sotilaallinen kyvykkyys ja iskukyky ovat toki sotilaallisesti nujerrettavissa.
– On selvä juttu, että Hamas, joka osaa taktikoida oman työnsä niin, kuin terroristijärjestö tekee, että se piiloutuu siviilien sekaan, operoi sairaaloista ja kouluista ja on kaivanut 500 kilometriä tunneleita, joissa se lymyilee, niin sodan konventionaaliset keinot ovat aika brutaaleja ja tiheästi asutuilla alueilla järkyttävin seurauksin. En tiedä miten muuten – en ole sodankäynnin asiantuntija – sota olisi pitänyt käydä. Mutta näyttää hirveältä, Turtiainen toteaa.
Komulaisen mielestä on aivan ymmärrettävää, että terrori-iskun jälkeen Israel tekee jonkinlaisen vastaiskun tai pistää oman turvallisuutensa ykköseksi akuutissa tilanteessa. Mutta siitä tilanteesta on nyt jo useita kuukausia.
”Tässä vaiheessa sota on jo mennyt aivan liian pitkälle. Olisi pitänyt lopettaa jo ensi puolustautumisen jälkeen.”
– Gazan moukarointia on jatkunut niin, että se suoraan sanottuna pommitetaan takaisin kivikaudelle, ja on sellainen humanitäärinen kriisi kapealla kaistalla, että sellaista ei ole nähty aikoihin uutiskuvissa, Komulainen toteaa.
– Pitää myös muistaa, että samaan aikaan, kun Hamasin peruskirjassa on hyvin antisemitistinen vire ja halu pyyhkäistä Israel pois maailmankartalta, samalla tavalla Netanjahun nykyisessä Israelin hallituksessa on äärioikeistolaisia voimia, joiden aivan ulos lausuttu tavoite yksiselitteisesti on siirtää pois palestiinalaiset kokonaan niiltä alueilta, missä he asuvat, viedä heidän elintilansa, tuhota heidän elämisen mahdollisuutensa ja samalla myös pitää huolta, että kahden valtion malli ei koskaan toteudu, josta kansainvälinen yhteisö on sopinut.
Komulainen sanoo, että tilanne on siis eskaloitunut molemmilla puolilla, ja tällä hetkellä Israel on ottanut suurella sotavoimallaan ylivoima-aseman.
– Tässä vaiheessa sota on jo mennyt aivan liian pitkälle. Olisi pitänyt lopettaa jo ensi puolustautumisen jälkeen.
Kristityn tulee asettua sorretun puolelle
Gazan sota on aiheuttanut reaktioita laajasti. Kortelainen toteaa, että myös kirkkojen ja kristillisten järjestöjen äänenpainot ovat muuttuneet poliittisten suhdanteiden myötä Israel-kriittisiksi ja palestiinalaismyönteisiksi. Mitä ajatuksia se herättää debatisteissa?
Turtiainen sanoo ymmärtävänsä psykologisen prosessin, joka muutoksen takana on. Ja vaikka sota olisi voitu ensi-iskujen jälkeen lopettaa, vastuu olisi ollut kuitenkin Hamasilla. Se olisi voinut lopettaa sodan nopeasti toteamalla, että panttivangit vapautetaan ja aloitetaan välittömästi neuvottelut aselevosta.
Komulainen muistuttaa, että jo ennen Gazan sotaa kristillisten järjestöjen ja organisaatioiden, jopa kirkkojen mielipiteissä on ollut polarisaatiota.
– Tilannehan on ollut kärjistynyt pyhällä maalla jo niin pitkään, että väistämättä siitä puhuminen lipsauttaa sinut helposti jommalle kummalle puolelle, vaikka yrittäisit olla objektiivinen tarkkailija tai jollain lailla katsoa asiaa periaatteiden näkökulmasta. Kuten vaikkapa sitä kautta, että kristityn tulee asettua erilaisessa sortotilanteessa aina pikemminkin sorretun puolelle ja puolustaa niitä ihmisiä, joiden ihmisoikeudet on viety, Komulainen sanoo.
Hänen mukaansa on tällä hetkellä ja pitkäkestoisesti aivan selvää, että palestiinalaiset ovat olleet selvässä alakynnessä ja Israelin valtio, varsinkin nykyinen hallitus ja sen politiikka, on nimenomaan marginalisoinut palestiinalaisten ihmisoikeudet miehitetyillä alueilla.
Turtiainen yhtyy ajatukseen, että ilman muuta pitää olla heikompien puolella. Mutta näkökulmissa on eroa, kun määritellään, kuka on se heikompi osapuoli.
– Meillä on valtio, joka on ollut itsenäinen alle 80 vuotta ja tämä valtio taistelee olemassaolostaan joka päivä. Samalla tavalla kuin Ukraina suhteessa Venäjään. Mediassa mielletään, että Israel ja Venäjä samaistetaan. Mutta kyllä se on niin, että Israel ja Ukraina ovat ne, jotka taistelevat itsenäisyydestään ja olemassaolostaan. Ja sitten ne, jotka ovat käyneet kimppuun, ovat niitä, jotka haluavat tuhota sekä Israelin että Ukrainan, hän vertaa.
Punavihreä agenda palestiinalaisten tukena?
Jouni Turtiainen kirjoitti helmikuussa Seurakuntalainen.fi-palvelussa, että punavihreät periaatteet ovat tulleet vahvasti osaksi kirkollista päätöksentekojärjestelmää. Mistä tässä on kyse?
– No minusta se näyttää hyvin selvältä, Turtiainen sanoo.
Hän lähtee siitä, että punavihreä agenda näkyy siinä, että kun on luovuttu selkeästi evankelioivasta lähetystyöstä niin suhteessa juutalaisiin kuin muslimeihin, on lähdetty laaja-alaiseen tai kattavaan lähetystyöhön, jossa keskitytään rauhantyöhön, ihmisoikeustyöhön ja muihin kysymyksiin, jotka ovat myös poliittisia kysymyksiä.
– Kun katsotaan, ketkä haluavat edistää tämän tyyppisiä poliittisia kysymyksiä ja kenen agendalla ne ovat, siellä kärjessä on punavihreä politiikka, Turtiainen perustelee.
Jyri Komulainen työskentelee kirkon tutkimus- ja koulutusyksikössä. Debatin juontaja kysyy, näkyykö seurakuntakentällä, kirkossa tai kristillisellä järjestökentällä politiikasta tuttu jako, jossa punavihreä vasemmisto sympatiseeraa herkemmin palestiinalaisia, kun taas keskusta-oikeistossa löytyy herkemmin ymmärtämystä Israelin voimatoimillekin.
– En hyväksy sitä, että palestiinalaisten oikeuksien puolustaminen samaistetaan johonkin epämääräiseen punavihreään agendaan, Komulainen aloittaa.
Hän tunnustaa, että esimerkiksi kansanedustajien suhtautumisessa Israeliin ja Palestiinaan näkyy se, kummalla puolella eduskunnan istumakarttaa sijainti on.
”Näen, että tällä hetkellä asettuminen vahvasti palestiinalaisten agendan puolelle on Hamasin tulkinnan näkökulmasta asettumista sen puolelle.”
– Haluaisin nyt kristittynä ja kirkon ihmisenä asettua tämän ulkopuolelle, en tämän konfliktin enkä maailman ulkopuolelle, mutta tällaisen puoluepoliittisen kartan ulkopuolelle. Suomalaisen eduskunnan istumajärjestys vasemmalta oikealle tai oikealta vasemmalle on kuitenkin modernin historian tulos, ja jos me katsotaan kristillistä käsitystä ihmisoikeuksista ja rauhasta, mennään kahdentuhannen vuoden taakse maailmaan, jossa ei tämmöistä poliittista istumakartta ole ollut.
– Kristittynä haluan olla tässä tilanteessa muistuttamassa palestiinalaisten oikeuksien puolesta, koska näyttää siltä, että suomalaisessa poliittisessa todellisuudessa on paljon toimijoita, jotka näkevät palestiinalaiset jotenkin marginaalissa, jonkinlaisena pahuuden ilmentymänä ja Israelin agendan puhtaasti jotenkin puhtoisena tyylillä, että Israelilla on maailman moraalisin armeija ja kaikkea muuta tällaista puhetta, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, Komulainen taustoittaa.
Turtiainen haluaa muistuttaa, ettei hänen punavihreän agendan kritisoimisensa tarkoita palestiinalaisten oikeuksien kiistämistä.
– Näen, että tällä hetkellä asettuminen vahvasti palestiinalaisten agendan puolelle on Hamasin tulkinnan näkökulmasta asettumista sen puolelle. Ja tätä viestiä meidän ei pitäisi missään tapauksessa ja missään olosuhteissa lähettää, että me jollain tavalla edes pikkuisen tuetaan terroristijärjestön tapaa toimia ja puolustaa palestiinalaisten oikeuksia, Turtiainen sanoo.
– Meidän pitää olla tosi varovaisia kristittyinä nimenomaan siinä, että me emme käy sellaiseen sodan osapuoliksi, jossa me annamme vihjeen terroristijärjestöille, että antaa mennä pojat.
Tihutyöt hyväksyvä kristillinen sionismi on harhaoppi
Sionismin voi käytännön tasolla määritellä Israelin poliittiseksi ja taloudelliseksi tukemiseksi. Kai Kortelainen kysyy Viikon debatissa, miten kristilliseen sionismiin pitäisi suhtautua?
Komulainen sanoo vetävänsä alkuun provokatiivisen statementin, julkilausuman.
– Kristillinen sionismi lähenee harhaoppia, jos se johtaa siihen, että kristitty sulkee silmänsä siltä kärsimykseltä, jota Israelin armeija tällä hetkellä ja Israelin nykyinen hallinto, jota monet israelilaiset myös vastustavat, aiheuttaa palestiinalaisalueilla, hän sanoo.
Komulainen kertoo näkemästään dokumentista, jossa on palestiinalaisalueilta kiusanteon esimerkkejä, kun israelilaisten siirtokuntia rakennetaan. Ei esiinny ainoastaan väkivaltaa vaan myös palestiinalaisten elinmahdollisuuksia kavennetaan.
– Katkotaan oliivipuita, jotka ovat satoja, satoja, satoja vuosia vanhoja, joita on hoidettu. Siis ihan tällaisia eräänlaisia tuhotöitä ja tihutöitä. Jos kristitty sitten ei näe tätä asetelmaa, miten väärin Israel myös tekee, niin silloin kristillinen sionismi peittää hänen silmissään todellisuuden. Ja silloin näkisin, että se on jonkinlainen jopa harhaoppi.
Jouni Turtiainen on tästä asiasta Komulaisen kanssa samaa pitkälle samaa mieltä.
– Näen kyllä kristillisen sionismin ongelmana. Siinä vaiheessa, kun nähdään Israelin sinivalkoisen lipun värien kautta koko Lähi-idän ongelmavyyhti ja suljetaan silmät palestiinalaisten ihmisoikeuksien loukkauksilta, maan ryöstämisiltä ja siirtokuntien perustamisilta, jotka ovat laittomia kaikkien lakien mukaisesti, myös Israelin omien lakien mukaisesti, ei kristittynä tämmöistä voi hyväksyä. Se on rakenteellista epäoikeudenmukaisuutta ja syntiä, ja se pitäisi tunnustaa.
Turtiainen pitää vääränä sitä, että Raamattua tulkitaan niin, että sieltä löytyvät eskatologianäkökulmat, joissa tekstin alkuperäinen intentio, tarkoitus ja idea tuhotaan ja käytetään sitä Israelin valtion vääryyksien peittelyyn.
– Tai sitten musta selitetään valkoiseksi. Silloin me olemme kyllä tosi tiukassa paikassa kristittyinä. Meidän ainoa vaihtoehto on profeettojen julistuksen mukaan tehdä parannus. Eikös Jeesuskin niin kehottanut, Turtiainen muistuttaa.
Miten pitäisi suhtautua Kirkkojen maailmanneuvoston EAPPI-ohjelmaan? Miten Lähi-idän tapahtumat liittyvät eskatologisiin kysymyksiin? Onko Pyhä maa ”pyhä” vain silloin, kun sitä hallitsee yksinoikeudella Israelin kansa? Kuuntele koko Viikon debatti kokonaan uusintana lauantaina 9.3. klo 11.05 tai vaikka heti Dei Plus -palvelusta.
