Kirjoittanut
Etelänaapurissa muutkin kun nuorehkot aikuiset perustavat seurakuntia. Pienryhmät ja kansainvälisyys ovat nosteessa.
Pastori ja mentori Kenno Leierin mukaan suurin ero Suomen ja Viron seurakuntaistutusprosessissa on nähtävissä siinä, millä hierarkiatasolla istutukset ovat työn alla.
– Suomessa istuttajat toimivat usein yksin. Seurakunnanistutus elää vain puhetasolla kirkkokuntien ja liikkeiden johdossa, Espoon vapaaseurakunnassa toimiva suomalais-virolainen Leier sanoo.
– Virossa myös valtakunnalliset johtajat ovat priorisoineet seurakunnan istuttamisen tärkeäksi. Tämä kertoo siitä, että ajatus on lyönyt läpi eri tavalla kuin Suomessa.
Seurakunnanistutuksen parissa touhuaa Virossa moninainen porukka.
– Joukossa ei ole vain nuoria. Löytyy hyvin erilaisia ryhmiä, jotka ovat lähteneet liikkeelle.
– Erikoisin on kenties melko pitkään toiminut kuoro, joka on nyt myös alkanut istuttaa seurakuntaa.
Virossa on tällä hetkellä työn alla kolmisenkymmentä seurakunnanistutusprojektia. Osa niistä on jo toimivia seurakuntia, osan kanssa vasta tutkitaan maaperää.
Maallistunut maa
Monilla suomalaiskristityllä on muisto 1990-luvun Virosta, jossa oltiin suhteellisen avoimia evakeliumille ja kristillinen usko kiinnosti sosialismin hellittäessä.
Viro kuuluu nykyisin Euroopan maallistuneimpiin maihin. Jos Suomessa voidaan puhua vielä jonkinlaisesta kansankristillisyydestä suurimman osan väestöstä kuuluessa kirkkoon, Virossa voitaneen puhua pikemminkin kansanuskonnottomuudesta. Vain kymmenisen prosenttia virolaisista kuuluu maan luterilaiseen kirkkoon, suunnilleen saman verran ortodokseihin.
Tutkija Ringo Ringveen mukaan uskonto ”poistui” virolaisten elämästä vähitellen 1940-luvun neuvostomiehityksen alkaessa. Ennen toista maailmansotaa 80 prosenttia virolaisista kuului kirkkoon. Nykyisin 54 prosenttia Viron asukkaista ”ei koe yhteyttä mihinkään uskontoon”.
Luterilaiset myös liikkeellä
Viron seurakunnanistutuksen yksi erityispiirteistä on, että luterilainen kirkko on yksi aktiivisista toimijoista.
Luterilaiset seurakunnat ovat perinteisesti sijainneet kaupunkien kivikeskustoissa ja matkailijakin erottaa Tallinnan siluetissa monta kirkontornia laivan lähestyessä satamaa.
– Luterilaiset ovat menneet nyt lähiöihin ja kehyskuntiin. Tallinnan ympäristöön on syntynyt viime vuosina noin viisi uutta luterilaista seurakuntaa, Kenno Leier kuvailee.
Kansainvälisyys auttaa
Voiko yksi syy virolaisten istutusintoon olla se, että vanhat vapaakristilliset seurakunnat ovat lyhyemmmän toimintahistoriansa vuoksi notkeampia ja vapaampia traditioista?
– Tilanne on pikemminkin täysin päinvastainen, Kenno Leiren naurahtaa.
– Seurakunnat ovat Virossa hyvin perinteisiä. Siellä eletään todella konservatiivisessa kulttuurissa. Jossain muualla on oltava syy, miksi istuttamisesta on innostuttu.
Minkälainen on tyypillinen uusi seurakunta Virossa?
– Jumalanpavelus ei ole keskiössä. Seurakunta kokoontuu usein kodeissa tai pienissä tiloissa, Leier kuvailee.
Yksi onnistumisista on ollut muun muassa Tallinnan yhteisöt -seurakunta. Se koostuu useista pienemmistä ryhmistä. Yhteisö on profiloitunut kohtaamaan kulttuuriväkeä – muusikoita ja ”hipstereitä”.
Yksi tavoittava profiili on myös ollut rento kansainvälisyys: virolaisille pidetään tilaisuuksia englanniksi.
– Näyttäisi siltä, että monen nykyvirolaisen on helpompi lähestyä kristillisyyttä englanniksi kuin omalla kielellä.
