Vuoden 2018 rauhannobelisti Denis Mukwege saapuu Suomeen Fidan kutsumana

 

Denis Mukwege saapuu Suomeen Suomen lähetyslentäjien (MAF) koneella. Kuva: Hannu Happonen

Kongolainen, vuoden 2018 rauhannobelisti Denis Mukwege saapuu Suomeen lokakuun 26-29. päivinä lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin kutsumana.

Denis Mukwegen vierailun toivotaan kannustavan Suomea jatkamaan pitkäjänteistä työtä Kongon unohdetussa kriisissä kärsivien naisten ja lasten hyväksi. Suomi on sitoutunut EU-puheenjohtajuuskaudellaan nostamaan seksuaalisen väkivallan kriisitilanteissa yhdeksi humanitaarisen työn painopisteistään.

– Arvostan suuresti pitkään ja vahvana jatkunutta yhteistyötämme Suomen ja Fidan kanssa. Taistelu oikeudenmukaisemman maailman puolesta tarvitsee teidän kaltaisianne toimijoita ja tukijoita, sanoo Mukwege.

Fida neliöb. 4.-10.11. + 25.11.-1.12. (ilm.1-2/2)

Kongossa arvioidaan olevan humanitaarisen avun tarpeessa olevia ihmisiä tällä hetkellä noin 12,8 miljoonaa, joista 7,5 miljoonaa on lapsia.

Tuhansia lapsia on pakotettu mukaan aseellisiin konflikteihin, ja päivittäin raiskataan yli 1000 naista ja tyttöä.

Konfliktin julmia tunnuspiirteitä ovat seksuaalinen väkivalta ja lapsisotilaiden rekrytointi. Tuhansia lapsia on pakotettu mukaan aseellisiin konflikteihin, ja päivittäin raiskataan yli 1000 naista ja tyttöä. Fida kuvaa Kongon tilannetta hälyttäväksi, ja tällä hetkellä avustustyötä vaikeuttaa verenvuotokuume ebola.

– Suomalaisella asiantuntijuudella ja kehitysavulla on ollut hyvin merkittävä rooli rauhannobelistin elämäntarinassa. Mukwegen vierailu on siksi meille erityisen merkityksellinen, kertoo Fidan toiminnanjohtaja Harri Hakola.

Mukwegen oppi-isänä suomalainen lähetyslääkäri

Fidan lähetyslääkäri Veikko Reinikainen ja sairaanhoitaja Mirja Reinikainen työskentelivät Mukwegen kanssa useita vuosia rinta rinnan, kun sittemmin ihmisoikeustyöstä tunnetuksi tullutta Panzin sairaalaa perustettiin. Sairaalassa on hoidettu jo lähes 50 000 seksuaalisen väkivallan uhria. Mukwege on todennut Reinikaisen olleen hänen oppi-isänsä.

Mukwege jatkaa edelleen lääkärinä leikkaussalityötään Panzin sairaalassa, joka on erikoistunut hoitamaan seksuaalista väkivaltaa kohdanneita naisia ja lapsia.

Mukwege jatkaa edelleen lääkärinä leikkaussalityötään Panzin sairaalassa, joka on erikoistunut hoitamaan seksuaalista väkivaltaa kohdanneita naisia ja lapsia. Lisäksi hän tekee vaikuttamistyötä puhumalla julkisuudessa ihmisoikeusrikkomuksista, jotka kohdistuvat Kongossa yhä useammin lapsiin. Mukwege sai työstään Nobelin rauhanpalkinnon 2018.

Fida on yksi harvoista suomalaisjärjestöistä, joka on kyennyt jatkamaan työtä Kongon demokraattisessa tasavallassa huolimatta poliittisesti tulenarasta tilanteesta. Järjestö tekee kehitysyhteistyötä ja humanitaarista avustustyötä Suomen ulkoministeriön tuella, yhteistyössä kongolaisen CEPAC-helluntaikirkon kanssa, jonka pastorina Mukwege myös toimii.

Mukwege tapaa Helsingissä muun muassa ulkoministeriön edustajia sekä politiikan ja seurakuntien päättäjiä. Mukwege saapuu Suomeen MAF:n (Suomen lähetyslentäjät) koneella Malmin lentokentälle lauantaina 26.10.