Tämän vuoden yhteisvastuukeräys ehkäisee pienituloisten ylivelkaantumista Suomessa ja Ugandassa. Keräyskohteeksi on valittu Takuu-Säätiö, joka käynnistää yhteisvastuuvaroin pienluottohankkeen. Hankkeessa halpakorkoisia pienluottoja voivat hakea ahdingossa olevat ihmiset, joilla pienituloisuus tai menetetyt luottotiedot estävät muiden luottojen saamisen.
Takuu-Säätiön järjestöpäällikkö Jukka Heinonen pitää perusteltuna velkaantumisongelman nostamista yhteiseksi huolenaiheeksi.
– Pikavipit ja kalliit pienlainat ovat hyvin tuore ilmiö. Asia on ollut pinnalla vasta noin viitisen vuotta. Pikalainojen ottaminen on lisääntynyt koko ajan suurin harppauksin.
Heinosen mukaan euromääräisesti katsottuna kyse ei ole suurista summista, mutta yksittäisen ihmisen heikossa taloudellisessa tilanteessa kyse on suuresta ongelmasta.
– Vähävaraisen taiteillessa taloutensa äärirajoilla ei tarvita kuin pieni työttömyysjakso tai kodinkoneen hajoaminen, joka saattaa pakottaa turvautumaan pikavippiin. Monelle pikavipin ottaminen on myös yritys siirtää aiempaa velkaongelmaa.
Ensisijainen vastuu on yksilöllä
Yhteisvastuun viestinnästä vastaava Salla Peltonen muistuttaa, että ylivelkaantumisessa on usein kyse köyhyydestä ja huono-osaisuudesta.
– Harvemmin joudutaan puhumaan kevytmielisestä ja piittaamattomasta velkaantumisesta. Kalliille kulutusluotoille tarvitaan vaihtoehtoja, sillä myös köyhällä pitää olla oikeus ja mahdollisuus lainaan, jonka ehdot ovat inhimilliset.
Jukka Heinosen mukaan on selvää, että yksilöllä on vastuu omasta taloudestaan. Heinonen muistuttaa kuitenkin, että on tapauksia, joissa yksilön mahdollisuudet vaikuttaa taloutensa kohenemiseen ovat rajalliset.
– On olemassa rakenteellisia tekijöitä, joihin yksilön on hyvin vaikea varautua. Esimerkki tällaisesta ovat laajat irtisanomiset. Silloin menee matto jalkojen alta. Tarjolla pitäisi olla kohtuuhintaisia rahoitusmahdollisuuksia. Seurakunnat ja muut vapaaehtoiset toimijat kantavat vastuuta tällaisissa tilanteissa, Heinonen toteaa.
Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2011 tammi–syyskuussa suomalaiset ottivat 1 038 210 uutta pikavippiä, yhteensä reilun 231,8 miljoonan euron arvosta. Pienlainojen ottajat maksoivat lainoista yhteensä yli 58 miljoonaa euroa erilaisia kuluja.
– Korkeiden korkojen ja lainanhoitokulujen lisäksi ongelma on, että kulutusluottoja tarjotaan myös maksukyvyltään haavoittuville ja taloudelliselta osaamiseltaan heikoille. Jokainen on itse vastuussa ottamistaan luotoista, mutta luotonottaja ei aina ymmärrä luottoihin liittyviä velvoitteita omassa elämässään, Salla Peltonen huomauttaa.
Keräyksen tuotosta 60 prosenttia käytetään pienrahoitustoimintaan Ugandaan ja kansainväliseen diakonian kohteisiin kirkon ulkomaanavun kautta. Takuu-Säätiön pienluottohanke saa tuotosta 20 prosenttia, hiippakuntien avustustyö sekä Kirkon diakoniarahasto yhteensä 10 prosenttia ja seurakuntien diakoniatyö 10 prosenttia. Yhteisvastuukeräys 2012 käynnistyy 5. helmikuuta 2012.