Lapuan vapaaseurakunnan pastori Tom Bollström on kokenut Jumalan voiman konkreettisesti. Yksi kädenojennus oikeaan suuntaan kantoi tiukimmassakin paikassa.
Vuoden 1994 marraskuussa elettiin Porissa niin sanottua herätyksen aikaa. Se tarkoitti käytännössä sitä, että ihmisiä tuli uskoon ja liittyi eri seurakuntiin. Raamatun vertausta lainaten: ”Joka miehen ja naisen pellolle satoi.”
Kaupungin asukkaat saivat kuulla Jeesuksesta, ja monet kääntyivät hänen puoleensa tai ainakin kävivät erittäin lähellä elämänsä tärkeintä ratkaisua. Oli paljon kokouksia, ja useat niistä järjestettiin nykyisin Lapuan vapaaseurakunnan pastorina työskentelevän Tom Bollströmin sukulaisten luona.
Yksi talvi-illan kotikokous käänsi koko perhekunnan elämän suunnan. Kosketuspintaa hengellisiin asioihin ei ennestään ollut.
– Uskovat nuoret lauloivat ja kertoivat omasta elämästään. Silmät paloivat päässä kuin mopon jarruvalot. Ymmärsin, että tuo on sitä, mitä tarvitsen, mitä sydämeni janoaa ja kaipaa, Bollström muistelee.
– Siellä kysyttiin, kuka haluaa saada syntinsä anteeksi ja ottaa Jeesuksen vastaan pelastajanaan. Nostin käteni ylös antautumisen merkiksi: täällä on yksi, joka haluaa.
– Ymmärsin välittömästi, että muutos oli konkreettinen. Kun pääsin asunnosta ulos, olin jo 15 minuutin vankalla kokemuksella suosittelemassa samaa tietä kaverillenikin, Bollström muistelee.
Silmät paloivat päässä kuin mopon jarruvalot.
Sellainen oli Jumalan ja tuolloin 25-vuotiaan porilaismiehen kohtaaminen. Tapaamisen osapuolista vain Jumala tiesi, mitä kaikkea valinnasta lopulta seuraa, minne Bollströmin askeleet ohjautuvat ja mitä matkalla tapahtuu.
Bollström innostui siitä, mitä usko Jeesukseen sai konkreettisesti aikaan hänen elämässään. Hän kiersi tapaamassa kaikki vanhat tuttavansa ja kävi paikoissa, joissa oli aikaa viettänyt. Bollström halusi kertoa kokemastaan elämänmuutoksesta jokaiselle vastaantulijalle.
– Yksi kaverini totesi, että ”nyt se on keksinyt viimeisen bisneksen”, hän naurahtaa.
Seurakuntayhteydessä mukaan kuvioihin tuli musiikki. Bollström opetteli soittamaan kitaraa uskoontulonsa jälkeen, ja noihin aikoihin hänessä alkoi toimia myös Jumalan antama lahja säveltää ja sanoittaa lauluja. Lauluja on kertynyt lopulta joitakin kymmeniä kaikkiaan neljälle eri levylle.
Kuva: Juha-Pekka Hopeavuori
Koronatartunta tuliaisena
Jumalan johdatus ja varjelus on kestänyt niin elämän aurinkoisina päivinä kuin koetustenkin keskellä. Konkreettisen esimerkin koko Bollströmin perhekunta koki marraskuusta 2021 alkaen.
Halu todistaa ja laulaa Vapahtajasta vei Tom Bollströmin Puolan lähetystyöhön jo 1990-luvulla. Romanikylien evankeliointi Keski-Euroopassa on ollut romanimiehelle sydämen asia. Sekä iankaikkista että arkipäiväistä toivoa paremmasta on ollut mahdollista viedä puutteellisiin oloihin, joita Suomessa on hankala kuvitella todeksi. Seurakunnat, joissa Bollström on palvellut, ovat myös syttyneet lähetystyöhön.
Marraskuisella Puolan-reissulla vuonna 2021 matkalaukkuun pakkautui tuliainen, joka muutti kaiken. Koronatartunta oli viedä äänen lisäksi koko elämän.
– Muutaman päivän sairastin kotona, minkä jälkeen soitin tutulle lääkärille. Hän neuvoi soittamaan ambulanssin.
– Isoa paniikkia ei ollut, tilanne piti ottaa sellaisena kuin se oli. Sairaalassa sain asianmukaista hoitoa, mutta noin vuorokauden kuluttua huomattiin, että apulaitteet ja hapetukset eivät enää riitä. En saanut happea tarpeeksi, Bollström kertaa.
– Kävi selväksi, että täytyi siirtyä tehohoitoon ja suostua nukutukseen.
Sen huomasin, että kaikki tittelit ja saavutukset olivat täysin merkityksettömiä.
Bollströmin perheen arki muuttui hetkessä. Lapset ja lapsenlapset tietävät tien Jeesuksen luokse, ja lähiomaisten rukoukset kumpusivat sydämestä.
– Ennen kuin jouduin nukutukseen, kävin syvästi tietynlaista tilinpäätöstä elämästäni. Koin olevani Jumalan kanssa kasvokkain. Tässä on minun elämäni, jos se tähän päättyy. Otin ryhmäpuheluja vaimoni ja lastemme kanssa. Rukoilimme yhdessä ja rohkaisimme toisiamme.
– Ymmärsin, että läheisillä oli varmasti hätä. Perheen yhteiset arvot kuitenkin kantoivat meitä, luovutimme toisemme Jumalan käsiin. Sen huomasin, että kaikki tittelit ja saavutukset olivat täysin merkityksettömiä. Jäljelle jää kuitenkin jotakin merkittävää ja arvokasta, ja se on Jumalan armo.
Ratkaisun paikat
Lääkärit sanoivat perheen lapsille vuoden 2021 loppupuolella, että yhteistä joulua tuskin kannattaa suunnitella. Vaikka perheen isä selviäisi, hänen kuntonsa olisi joka tapauksessa erittäin heikko. Tom Bollström kuitenkin kotiutui Seinäjoen keskussairaalasta, ja kaikesta huolimatta perheen joulu voitiin viettää yhdessä.
Kiitoksen syy oli ilmeinen.
– Kädet, jotka ovat tukeneet ja auttaneet tähänkin asti, kantavat edelleen.
Pitkästä tehohoitojaksosta toipuminen oli prosessi. Sen aikana ilmeni mahdollisuus lisäseurauksiinkin. Tehohoitojakson hengitystieletkuista jäi pysyvä vamma äänihuuliin. Ääni ei palautunut, kuten olisi pitänyt tapahtua.
Tuli punnittavaksi ratkaisu tärkeän ja vielä tärkeämmän välillä.
– Äänihuulet olivat halvaantuneet sellaiseen asentoon, että hengitysteistäni oli käytössä vain 15 prosenttia. Kuolemaa katsottiin silmästä silmään joka päivä. Lääkäreiden kanssa käytiin keskustelua, ja minun oli valittava äänen säilymisen ja hengittämisen välillä.
Bollström ohjautui tekemisiin laajasti arvostetun egyptiläisen foniatrin kanssa, jonka neuvojen jälkeen päädyttiin leikkaamaan oikeasta äänihuulesta noin puolet pois.
Kuva: Juha-Pekka Hopeavuori
Mahdollisesti viimeinen laulu
Kesällä 2022 tehtyyn äänihuulileikkaukseen sisältyy erikoinen kokemus. Kun Bollström valmistautui tulevaan operaatioon juhannusjuhlissa Lohjan Virkkalassa, hän sai kuin kirkkaalta taivaalta ajatuksen: mene sairaalaan kitaran kanssa. Ajatus jalostui muotoon: laula sairaalassa laulu.
Bollström meni Helsingin kirurgiseen sairaalaan juhannuksen jälkeen ja rohkeni esitellä ideansa hoitohenkilökunnalle.
– Kerroin olevani muusikko, joka on laulanut tuhansia lauluja ja tehnyt satoja keikkoja. Lääketieteellinen ennuste on, että tämän operaation jälkeen en enää laula. Sanoin haluavani laulaa elämäni viimeisen laulun leikkaavalle kirurgille ja hoitohenkilökunnalle, Bollström toteaa.
Hoitaja yllättyi erittäin harvinaisesta pyynnöstä. Hän kertoi keskustelevansa asiasta muiden kanssa. Leikkaava kirurgi totesi, että ilman muuta järjestämme tällaisen tilaisuuden.
– Pidin lyhyen puheen ja lauloin itse sanoittamani ja säveltämäni laulun Kotiin päin. Yleisönä olivat kirurgit, sairaanhoitajat ja muutama potilas.
– On vaikea sanoa, kuinka syvästi kykenin tilannetta käsittelemään. Lääketieteellisenä faktana ymmärsin sen, että laulamisen päättyminen on hyvin todennäköistä. Mutta pieni toivo tietysti oli koko ajan.
Syyksi riittää se, että tämä voisi hyödyttää jotakuta lähimmäistä.
Bollströmin laulut ovat syntyneet todellisesta elämästä, ja jokaisella niistä on oma historiansa. Niissä ei ole mitään erityistä kaavaa.
Kotiin päin -laulussa kerrotaan, että purjeet voivat olla täynnä tuulta, aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Sitten voi käydä niin, ettei kaikki menekään suunnitelmien mukaan. Mutta vaikka purjeet olisivat repaleiset, suunta voi olla kohti kotisatamaa. Armon aallot kantavat kulkijaa.
Mahdotonta ei ole sekään ajatus, että laulujen tarinat koottaisiin joskus kirjaksi.
Seurakunnan ja ystävien tuki
Tom Bollströmin uskonelämän aikana voimakas kantava tekijä on ollut seurakunta. Vuodesta 2019 Lapualla pastorina palvellut Bollström kokee kiitollisuutta työnantajaansa kohtaan. Ei ole ollut edes mietinnässä, menettääkö Bollström pastorin paikan, vaikkei ole ollut varmuutta siitä, kykeneekö hän käyttämään ääntään. Seurakunnassa on annettu kaikki aika ja tuki toipumiseen.
Kotiseurakunnassaan Bollström myös koki hetken, joka kosketti syvästi. Vahvana tunteena oli kiitollisuus elämästä, mutta sisäisessä maailmassa silti myllersi.
– Juuri kotiutumiseni jälkeen menin seurakunnan tilaisuuteen sisäisesti erittäin herkässä mielentilassa. Menin tarkoituksella myöhässä, jotta ihmiset eivät huomaisi minua. Pääsin livahtamaan yksin yläparvelle, kun muu yleisö oli alakerrassa salissa.
– Tärkeä työtoverini, muusikko Heidi Häkkinen, meni pianon taakse ja kertoi laulavansa minun lauluni nimeltä Minä elän. Olin kirjoittanut sen noin vuotta aiemmin. Kyynelille ei ollut tulla loppua, kun kaiken kokemani jälkeen yläparvella kuuntelin omaa lauluani, jonka viesti on: minä elän, Bollström kuvailee.
Uskon, että rukoukset ympäri maailmaa ovat yksi merkittävä syy sille, että tässä vielä ollaan.
Seurakunnan lisäksi Bollströmillä oli tukenaan erittäin laaja ystävien verkosto. Hän kertoo olevansa luonteeltaan erittäin sosiaalinen, mikä tarkoitti suurta määrää huolestuneita yhteydenottoja.
– Koen silti, että minulle jäi aikaa ja tilaa omalle pohdinnalle. Tuntui hyvältä, kun kuulin, että ihmiset ympäri Suomea, Pohjoismaissa, Englannissa, muualla Euroopassa jopa Australiassa muistivat minua rukouksin.
– Uskon, että nämä rukoukset ympäri maailmaa ovat yksi merkittävä syy sille, että tässä vielä ollaan.
Kuva: Juha-Pekka Hopeavuori
Miksi, miksi, miksi…
Yleinen ja ymmärrettävä kysymys hetkissä, jolloin elämän peruspilareita horjutetaan, on: Miksi?
Pastorin työssä puhumisella ja laulamisella on keskeinen rooli. Ensimmäisen leikkauksen ja sitä seuranneiden korjausleikkausten jälkeen ääni edelleen toimii, mutta alkuperäiseen verrattuna se on muuttunut. Kysymysten sarja, miksi äänihuulet vaurioituivat pysyvästi, olisi helposti perusteltavissa.
– Ei minulla ole ymmärrystä, miksi näin on käynyt. Syyksi tämän kokemiseen riittää, jos tämä voisi tuoda elämääni edes jotakin sellaista syvyyttä, joka hyödyttää kanssamatkaajaani, Bollström miettii.
– Näissä tilanteissa ehkä protokollan mukaan kuuluisi kauheasti kysellä elämältä ja Jumalalta: ”Miksi, miksi, miksi…” Minulla ei näitä kysymyksiä kovin paljon ole. Eikä se johdu siitä, ettenkö suostuisi kohtaamaan asioita.
Valoisa tulevaisuus
Musiikki jäi Bollströmin elämään voimavaraksi, joka tuottaa iloa. Sairaalassa esitetty viimeinen laulu ei sittenkään jäänyt viimeiseksi. Mahdollisuuksia laulaa on yhä sekä kotiseurakunnassa Lapualla että muuallakin. Toki laulujen määrä tilaisuutta kohden voi olla aiempaa vähäisempi.
– Tällaiset asiat yleensä etenevät prosessina. Ensimmäinen vuosi meni ”selviä hengissä” -moodissa. Toisena vuonna kaikkea käsitellään hieman syvällisemmin.
Huumorimielessä hän toisinaan mainitsee Hollywood-äänen. Vitsailun kääntöpuolena on, että laulaminen muuttui pysyvästi. Mutta omia lauluja syntyy edelleen, ja yhden hän kirjoitti jopa sairaalajakson aikana.
– Olen ilokseni huomannut mikrotason kehittymistä. Kykenen edelleen tulkintaan ja löytämään nyansseja. Harppaukset eivät ehkä ole isoja, mutta pystyn kehittämään laulutekniikkaani.
Harppaukset eivät ole isoja, mutta pystyn kehittämään laulutekniikkaani.
Kaikista rajoitteista huolimatta Bollström kokee olevansa tyytyväinen elämäänsä ja toiveikas tulevaisuudestaan.
Lähes 30 vuotta sitten tehty valinta ja kädenojennus kohti Jumalaa on kantanut Tom Bollströmiä mutta myös koko perhekuntaa tähän hetkeen asti. Raamatussa annetaan nuorelle seurakuntatyöntekijälle ohje, joka toimii edelleen: Tartu kiinni iankaikkiseen elämään.
– Olen hyvin kiitollinen Jumalalle. Ymmärrän, että voisin olla aivan erilaisissa mietteissä ja syvissä vesissä. Kokemukset voivat olla jollakin tavalla voimavarana, Bollström kiteyttää.
Iankaikkiset käsivarret ovat vahvimmillaan silloin, kun ihmisen voimat loppuvat.
