Yrittäjä Marja Mäenpäällä on aarteita lainassa

Huhtikuun lopussa ravintola Vesilinnassa valmistaudutaan avaamaan ravintola jälleen kevään koronasulun jälkeen. Yrittäjä Marja Mäenpää kulkee kiireisenä pitkin avaraa ravintolasalia ja asettelee kukkia pöytiin. Harjun päällä sijaitseva Vesilinna on kulttuurihistoriallisesti merkittävä maamerkki, jonka yläkerrassa sijaitsevasta ravintolasta avautuu hieno näköala Jyväskylän kaupunkiin. Marja ryhtyi Vesilinnan ravintolayrittäjäksi yhdessä miehensä Petrin ja sisarensa Tarjan kanssa maaliskuussa 2020. Myös Tarjan tytär Tea on mukana yrityksessä ravintolapäällikkönä. Yritystoiminta ehti juuri käynnistyä, kun korona ja rajoitukset iskivät ja sulkivat ravintolan. Vaikean kevään jälkeen kesä 2020 oli menestys, mutta loppuvuodesta alkoivat vaikeudet ja viime kevät oli erityisen raskas.

–          Korona-aika on ollut kamalan rankkaa. Monena iltana itkin tiukkaa tilannetta, kun en tiennyt, mistä löytyvät rahat menoihin. En tiedä, miten olisin selvinnyt ilman uskoa, josta sain ammentaa voimaa jokaiseen uuteen aamuun. Nyt olen kiitollinen, että jotenkin on pystytty maksamaan kaikki laskut, Marja kertoo.

Vastaperustettuna yrityksenä Kahvila – Ravintola Vesilinna jäi lähes kokonaan ilman koronatukia. Ei auttanut, vaikka Marja yritti perustella, että yritystoiminta jatkuu omistajanvaihdoksen jälkeen samalla henkilökunnalla.

–          Siitä on jäänyt vähän ikävä mieli yhteiskuntaa kohtaan.

Vaikeuksista huolimatta Marja Mäenpää katsoo tulevaisuuteen toiveikkaana.

–          Kesä näyttää lupaavalta, sillä uusia tilauksia on tullut paljon.

Yrittäjyyttä äidin jalanjäljissä

Vesilinnan 150-paikkainen ravintolasali ja suuri terassi mahdollistavat isojenkin juhlien järjestämisen. Niistä Marjalla on vuosikymmenien kokemus, sillä hän on ollut osakkaana äitinsä perustamassa pitopalveluyrityksessä. Raija Sipinen perusti pitopalvelun Palokkaaan, kun Marja oli 11-vuotias. Sitä ennen heidän perheensä oli asunut Jyväskylässä pappilan yhteydessä, sillä Raija-äiti työskenteli pappilassa vahtimestarina ja tottui siellä järjestämään isoja juhlia.

–          Olen ollut yrittäjänä koko aikuisiän. Vain opiskeluaikana olin harjoittelussa toisella työnantajalla, Marja toteaa.

Pitopalvelu Raija Sipisellä on oma leipomo, jossa 76-vuotias Raija työskentelee edelleen pitkiä päiviä.

–          Äiti on jaloistaan huonokuntoinen, mutta tavattoman sitkeä ja pää toimii edelleen. Hän tietää itsekin, että häntä tarvitaan vielä, kuten myös isääni Seppoa. Yrittäjyys on elämänmittainen pesti Sipisen perheessä.

Raija Sipinen on aktiivinen muutenkin, sillä hän kuuluu Jyväskylän seurakunnan kirkkoneuvostoon ja on kaupunginvaltuuston varavaltuutettu. Jälleen hän on ehdolla vaaleissa, vaikka ei aikonut olla, mutta kun KD:n puheenjohtaja Sari Essayah soitti ja vakuutti, että Raijaa tarvittaisiin vielä, hän lähti mukaan.

–          Usko Jumalaan on kantanut äitiä eteenpäin, Marja kertoo.

Kristillinen perintö kantaa

Kristillinen kasvatus on ollut Sipisen suvussa tärkeä asia jo sukupolvien ajan. Marja kertoo lapsena käyneensä äitinsä ja isoäitinsä pitämää pyhäkoulua.

–          Minulla on vahva lapsuuden usko, jonka olen saanut omilta vanhemmiltani ja isovanhemmiltani. Lapsena asuimme pappilassa, joka oli Jyväskylän kirkon vieressä. Siellä kävimme joka sunnuntai. Kun muutimme Palokkaan, sen kirkosta tuli uusi kotikirkko.

–          Koko elämäni olen saanut perustaa uskon varaan. Aloitan aamun rukouksella ja päätän sen rukoukseen.

Kirkossa käyminen on aina kuulunut Marjan elämään. Kirkko on hänelle tärkeä hiljentymisen ja rauhoittumisen paikka. Korona-aikana hän on surrut sitä, ettei ole sinne päässyt.

Kristillinen arvomaailmaa näkyy siinäkin, että hyväntekeväisyys on iso osa yritystoimintaa niin Sipisen kuin Mäenpäänkin perheessä.

–          Autamme yksittäisiä perheitä ja järjestämme hyväntekeväisyyskahvituksia ja -ruokailuja, Marja kertoo.

–          Äiti on meille opettanut, että ihminen tulee siunatuksi auttaessaan toisia.

Ura merillä

Marjan puoliso Petri on ollut ravintola Vesilinnan toiminnassa mukana lähes koko ajan. Varsinaisesti hän on laivayhtiö Tallink-Siljan palveluksessa, mutta koronan vuoksi hän on ollut pitkään lomautettuna vakituisesta työstään ja pystynyt auttamaan monissa käytännön asioissa. Marja kertoo, että Petri on taitava asiakaspalvelussa ja hänelle onkin luontevasti langennut eräänlainen isännän rooli ravintolan teemailloissa.

–          Petrin lomautusaika on osittain mennyt hukkaan, kun ravintola on ollut kiinni, Marja harmittelee.

Marja ja Petri tutustuivat aikoinaan ylioppilaspohjaisessa hotelli- ja ravintolaesimieskoulutuksessa Jyväskylässä. Ystävyytenä alkanut suhde sai opiskelujen loppuvaiheessa romanttisempia piirteitä ja muuttui seurustelusuhteeksi. Pariskunta avioitui 30 vuotta sitten. Samana vuonna 1991 Petri sai työnantajaltaan Silja Linelta häälahjaksi vakituisen työsuhteen.

Mäenpäät sopivat, että Petri olisi töissä merillä siihen asti, kunnes heille syntyisi lapsi ja hakeutuisi sitten töihin maihin. Kun Marianne 25 vuotta sitten syntyi, arki rullasikin yllättävän helposti, vaikka isä oli aina kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti poissa.  Kotona ollessaan hän omistautui niin kokonaisvaltaisesti isyydelle, että huoli lapsen vieraantumisesta isästään osoittautui turhaksi.

Sovittiin, että Petri jatkaisi merillä siihen asti, kunnes lainat saataisiin maksettua. Olisihan se hyvä, että edes toisella olisi säännölliset tulot. Lopulta työsuhteen jatkaminen Silja Linella alkoi tuntua houkuttelevalta alhaisen eläkeiän, 57 vuotta, vuoksi.

Vauvojen varaäiti

Vaikka ravintola Vesilinna ei olekaan päässyt maksimaalisesti hyötymään Petrin lomautusajasta, vauvat ovat. Kun tapaan Marjaa, perheen Marianne-tytär on myös paikalla. Hän heijaa lastenvaunuja. Myöhemmin selviää, ettei vaunuissa olekaan Marjan lapsenlapsi niin kuin olin luullut, vaan lyhytaikaiseen sijoitukseen Mäenpään perheeseen tullut pieni vauva.

–          Aikoinaan toivoimme suurta perhettä, mutta emme saaneet kuin tämän yhden aarteen, Mariannen. Mutta sitten meillä on näitä lainalapsia.

Mäenpäät ovat käyneet valmennuskurssin, joka antaa valmiudet toimia sijaisvanhempina tai perhehoitajina. Ja Marianne on käynyt varahoitajakurssin. Kun Mäenpäät reilu 12 vuotta sitten kävivät kurssin, he toivoivat, että saisivat olla vauvaperhe.

–          Siihen aikaan Jyväskylässä oli kova tarve sijaisperheille. Halusimme antaa pienille lapsille lyhytaikaisen kodin, yrityksen vuoksi meillä ei ollut mahdollisuutta pitkäaikaisiin sijoituksiin.

Reilun kymmenen vuoden aikana Mäenpäät ovat tarjonneet väliaikaisen kodin yli 20 lapselle.

–          Kun olimme suorittaneet valmennuskurssin, meille tuli sisarukset määräaikaiseen hoitoon. Toinen heistä oli vasta puolivuotias ja toinen puolitoista. Veljekset olivat meillä lyhyen ajan sisällä muutamia kertoja, ja tutustuimme myös heidän vanhempiinsa.

Toinen pojista käy Mäenpäillä edelleen. Marja kertoo, että 12-vuotias poika soittaa heille aina silloin tällöin ja kysyy, voiko hän tulla käymään. Pojasta on tullut läheinen.

–          Hän on ollut Mariannelle lainapikkuveli, Marja kertoo kiitollisena.

Jokaiseen lapseen kiintyy

Tavallisesti lapset ovat Mäenpään perheessä kahdesta kolmeen kuukautta, minkä jälkeen he pääsevät yleensä pitkäaikaiseen sijoitukseen, adoptioon tai kotiin. Toisinaan sijoitus on saattanut venyä jopa yhdeksäksi kuukaudeksi, jos lapsen tilanne on ollut epäselvä ja on odotettu sen selkiytymistä.

–          Lyhytaikaisen sijoituksen taustalla on yleensä monenlaisia syitä. Joskus voi olla, että vanhempi joutuu sairaalaan, eikä perheellä ole tukiverkkoa, ja siksi lapsi tarvitsee määräajaksi kodin. Sitten saattaa olla synnytysmasennusta, mielenterveyden haasteita tai päihdeongelmia.

–          Se tuntuu aina hyvältä, jos näkee, että kaikki on kunnossa ja lapsi pääsee palaamaan joko omaan tai hyvään pitkäaikaiseen uuteen kotiin.

Sijaisvanhemmuuteen liittyy myös luopumisen tuska.

–          Jokaiseen lapseen kiintyy sataprosenttisesti. Kyllä se luopuminen on myös rankkaa.

Marja näkee työnsä lyhytaikaisena sijoitusvanhempana arvokkaana, sillä hän tietää, kuinka tärkeitä vauvan ensikuukaudet ovat kiintymyssuhteen kehittymisen kannalta.

–          On hienoa, kun voi antaa kaikkensa sen lyhyen ajan, kun lapsi on meillä lainassa.

Marja kertoo, että sijaisvanhemmuus on rikastanut heidän elämäänsä valtavasti.

–          Jokainen vauva on ihan erilainen, ja on ollut etuoikeus päästä seuraamaan lasten kehitystä.  Myös yhteistyö vanhempien kanssa on ollut hyvin opettavaista, Marja kertoo.

Sijaisvanhemmuus ja yrittäjän arki voivat kuulostaa haastavalta yhdistelmältä, mutta Marja vakuuttaa, että vauvat on aina hoidettu hyvin koko perheen voimin. Ja kiireisimpinä aikoina vauvoja ei ole lainkaan otettu lyhytaikaiseen sijoitukseen.

Ikävä asia kääntyi hyväksi

Marja Mäenpää ei olisi todennäköisesti ryhtynyt yrittäjäksi ravintola Vesilinnaan, ellei hän olisi joutunut irtisanotuksi Nikolain kulman juhlatilasta, jossa hän oli toiminut yrittäjänä 11 vuotta.

–          Irtisanominen tuli täytenä yllätyksenä. En voinut ymmärtää, miksi emme kelvanneet, sillä asiakkailta tuli aina positiivista palautetta. Se oli minulle tosi katkera pala.

Marja kertoo olleensa pitkään järkyttynyt irtisanomisesta, mutta pohti sitten, josko olisikin Taivaan Isän tahto, että hän jäisi jo eläkkeelle, vain 53-vuotiaana. Olihan hän tehnyt pitkää päivää jo neljän vuosikymmenen ajan.

–          En kuitenkaan halunnut lopettaa hyvää työuraa pahaan mieleen, Marja pohtii.

–          Sitten ravintola Vesilinnan omistaja kertoi halustaan luopua ravintolastaan ja tarjosi sitä meille ostettavaksi. Innostuimme siitä kovasti, sillä ravintolassa on isot tilat, mikä mahdollistaa isojen juhlien järjestämisen ja hyvän yhteistyön perheen pitopalvelun kanssa.

Yrittäjä Mäenpää toivoo, että sekä jyväskyläläiset että matkailijat löytäisivät tiensä Vesilinnaan. Aikaisemmin hienon ravintolan maineessa olleen ravintolan yhteyteen on perustettu myös kahvila, jotta Marja ja koko Vesilinnan henkilökunta voisivat palvella mahdollisimman laajaa asiakaskuntaa.

Teksti: Sari Savela

Juttu on ilmestynyt Elämä-lehdessä 6-7/2021